Politiikka A-Ö: Maaseutu

Elinvoimainen maatalous on elävän maaseudun perusedellytys. Suomen ruotsalainen kansanpuolueen ajaa politiikkaa, joka takaa monipuolista tuotantoa harjoittavan kotimaisen maatalouden.
Kaupunki ja maaseutu tukevat toisiaan, ja alueellisella jonkin seudun syrjäytymisellä voi olla suuria haittaseurauksia koko maalle. Kansalaisilla on sama peruspalvelujen tarve ja oikeus asuinpaikasta riippumatta. Yhtälö ei ole helppo. Alueelliset erityispiirteet vaativat erilaisia palveluratkaisuja, mikä on aina otettava huomioon päätöksenteossa.

Christoffer Hällfors

Politiikka ja data-analyytikko, kunnnallissihteeri

Yhteystiedot »

Bergqvist vaatii toimenpiteitä sujuvien Kela-taksimatkojen turvaamiseksi

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulkinnan mukaan, Kela-taksimatkojen järjestämisessä saaristosta ja harvaan asutuilta alueilta on tehtävä muutoksia. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on huolestunut muutoksista ja on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati toimenpiteitä sujuvien Kela-taksimatkojen turvaamiseksi myös jatkossa.

Puoluekokous 2022 Turussa

Aloite 34 – RKP:n tulee toimia startup-ystävällisen Suomen puolesta

Beslut

RKP tekee työtä sen eteen, että yhteistyötä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja kasvuyritysympäristöjen välillä edistetään. että luotettavia laajakaistayhteyksiä ja toimistotilojen yhteiskäyttöä myös

Oops, Post Not Found!

Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.

This is the error message in the parts/content-missing.php template.