Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on syvästi huolissaan maatalouden kannattavuuskriisistä. Syyt kannattavuuden heikentymiselle ovat kehittyneet ajan myötä. Se, että maataloustuottajat eivät saa voimakkaasti nousevia tuotantokustannuksiaan takaisin markkinoilta osoittaa sen, etteivät markkinat toimi oikealla tavalla. Alalla kaupankäynti on hyvin keskittynyttä, mikä puolestaan antaa kauppaketjuille vallan ohjata markkinoita. Tämä ei kuulu toimivaan markkinatalouteen. Kauppa tekee ennätystuloksia, kun taas alkutuotanto on vaarassa ehtyä.
Politiikka A-Ö: Maatalous, metsästys ja kalastus
Me haluamme nähdä vahvaa ja ilmastoystävällistä kotimaista raaka-aineiden ja elintarvikkeiden tuotantoa. Siksi pitää olla kannattavaa myös harjoittaa kestävää maa- ja metsätaloutta ottaen huomioon meidän pohjoiset haastavat olosuhteet. Me tarvitsemme kestävää ja eettistä eläimenpitoa, kalantaloutta, riistanhoitoa ja metsästystä. Huolehdimme mahdollisuuksista yrittämiseen näillä aloilla ja kunnioitusta eläinten hyvinvoinnista. Lupia erilaisiin erimuotoiseen metsästykseen pitää perustua alueellisiin olosuhteisiin ja pitää ankkuroida paikallisyhteisössä.
Christoffer Hällfors
Politiikka ja data-analyytikko, kunnnallissihteeri
Thomas Blomqvist: Maatalouden kannattavuuskriisiin on puututtava
– Suomen maatalouden kannattavuuskriisi on syvempi kuin koskaan aiemmin. Suurella osalla maatiloista on talousvaikeuksia. Jos ongelmiin ei puututa nopeasti, on todennäköistä, että suuri määrä maataloustuottajista joutuvat lopettamaan toimintansa. Tilanne on katastrofaalinen tuottajille henkilökohtaisesti ja se uhkaa myös jo Suomen omavaraisuusastetta, kotimaista elintarviketeollisuutta ja sen työvoimaa. Lisäksi tilanne vaikuttaa negatiivisesti moneen luottolaitokseen, sanoo pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.
Torvalds: Lisää kotimaista kalaa ruokapöytiimme!
– Milloin viranomaisemme ottavat vastuunsa ja oikeasti edistävät kotimaisen kalan tarjontaa ja saatavuutta ruokapöytiimme? Tänä päivänä kahdeksan kymmenestä kalasta on tuontitavaraa ja vain viisi prosenttia myydään tuoreena. Tämä sointuu erittäin huonosti hallituksen ruokastrategian kanssa, jonka yksi tavoite on lisätä kotimaisen kalan syöntiä.
Norrback:Isojoen meritaimenkanta on turvattava
Anders Norrback, kansanedustaja, on tehnyt kirjallisen kysymyksen meritaimenkannan tulevaisuudesta, sekä ministeriön näkemyksestä meritaimenen emokalojen ja tuki-istutuksien lopettamisesta Kristiinankaupungin Isojoessa.
Norrback: Kauppaketjujen vuoro kantaa yhteiskuntavastuuta ruuantuottajien kannattavuuskriisissä
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) nosti esiin maanviljelijöiden kannattavuuskriisin, maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän kanssa pidetyssä eduskunnan budjettidebatissa ja kyselytunnilla.
Norrback: Kauan odotettu susipäätös
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) iloitsee että suden kannanhoidollinen metsästys voi alkaa vuoden 2022 alussa. Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut asetuksen, joka sallii susien kannanhoidollisen metsästyksen vuoden 2022 alusta. Kiintiö on 20 sutta poronhoitoalueen ulkopuolella. Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin.
Anders Norrback valittu Kalatalouden Keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) valittiin Kalatalouden Keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi liiton edustajakokouksessa Helsingissä 22.11.2021.
RKP:n pohjalaiset kansanedustajat vaativat konkreettisia toimia merimetso-ongelman ratkaisemiseksi
RKP:n pohjalaiset kansanedustajat Mikko Ollikainen, Anders Norrback ja Joakim Strand kyseenalaistavat vahvasti merimetsoasian käsittelyn etenemistä ja merimetsotuhojen korvauksia. Myös poikkeuslupien käsittelyaika, joiden tarkoituksena on rajoittaa merimetsoista aiheutuneita haittoja, on kestämätön. Asia nostettiin esille eduskunnan budjettikeskustelussa maa- ja metsätalousministeri Lepän, sekä ympäristöministeri Mikkosen kanssa.
Rannikon kansanedustajat ovat uusineet vaatimuksensa merimetsojen ammattikalastajille aiheuttamien vahinkojen huomioimiseksi valmisteilla olevassa lakihankkeessa
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP), Jari Myllykoski (Vas) Kristiina Salosen (sd) ja Peter Östmanin (kd) ovat tehneet kirjallisen kysymyksen maa- ja metsätalousministerille valmisteilla olevasta rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisen uudistavasta lakihankkeesta.
Torvalds: Metsästrategia onnistui välttämään sudenkuopat
Euroopan komissio on tänään julkaissut esityksensä EU:n tulevaksi metsästrategiaksi. Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP/Renew) on esitykseen varovaisen tyytyväinen.
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.