Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste, eikä se tunne valtioiden rajoja. Meidän on voimakkaasti vähennettävä päästöjä, vahvistettava hiilinieluja ja rakennettava parempaa resilienssiä niin kotimaassa kuin globaalistikin. Onnistuminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä sekä pitkäjänteisiä ja määrätietoisia toimia – jotta myös tulevat sukupolvet saavat samat mahdollisuudet kuin me.

Joel Sundström

Poliittinen asiantuntija

Yhteystiedot »

Bergqvist: Kunnilla on tärkeä rooli ilmastotyössä

Kunnat ovat ratkaisevassa roolissa ympäristökysymyksissä ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Monet kunnat ovat edelläkävijöitä alueellisesti sopeutettujen ilmastoratkaisujen löytämisessä ja tukevat siten kestävää elinkeinotoimintaa ja ympäristötietoista työllisyyspolitiikka kunnassa.

Rehn-Kivi: julkisilla hankinnoilla on oltava ilmastokriteerejä

Hallitus kokoontui viikon alussa ilmastoseminaariin Vuosaareen, jossa pohdittiin muun muassa miten julkisia hankintoja voitaisiin ohjata ilmastoystävällisten vaihtoehtojen edistämiseksi. Arvioiden mukaan kaikkien julkisten hankintojen arvo on 35 miljardia euroa vuodessa. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) osallistui hankintatyöryhmän työhön, jossa laadittiin ehdotus, jonka on määrä auttaa Suomea saavuttamaan hiilineutraalisuus.