Wickström: Ratkaisu on tehtävä tulevia sukupolvia varten
Hallitus antoi keskiviikkona eduskunnalle turvallisuuspoliittisen selonteon, jonka pohjalta on tarkoitus avata ulkopoliittinen keskustelu sekä sen pohjalta myös linjata Suomen kanta NATO:oon.
Hallitus antoi keskiviikkona eduskunnalle turvallisuuspoliittisen selonteon, jonka pohjalta on tarkoitus avata ulkopoliittinen keskustelu sekä sen pohjalta myös linjata Suomen kanta NATO:oon.
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz hakee luottamusta saada jatkaa työssään kansanedustajana. Adlercreutz ilmoitti tänään asettuvansa ehdolle vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.
Hallitus antoi tänään eduskunnalle selonteon turvallisuuspoliittisen ympäristön muutoksesta. Kyseessä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon täydennys. Selonteko annetaan, koska Suomen turvallisuuspoliittisessa tilanteessa on tapahtunut suuria muutoksia Venäjän hyökkättyä Ukrainaan.
Suomen ja Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuisia muutoksia Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Venäjän käynnistämä sota vaarantaa koko Euroopan turvallisuuden ja vakauden. Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ovat siksi laatineet ajankohtaisselonteon muutoksista turvallisuuspoliittisessa ympäristössä. Hallitus hyväksyi selonteon istunnossaan tänään.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue nimesi piirikokouksessaan 9. huhtikuuta Lapväärtissä ehdokkaita eduskuntavaaleihin 2023.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue Pohjanmaalla on piirikokouksessaan 9. huhtikuuta Lapväärtissä valinnut uuden puheenjohtajan. Henrik Antfolk, Kristiinankaupunki, valittiin piirin uudeksi puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin Carola Bengs Lattunen, Maalahti ja Mikael Lindvall, Uusikaarlepyy.
RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson keskusteli tänään puhelimitse kollegansa, Ruotsin keskustan puheenjohtaja Annie Lööfin kanssa.
Suomen ruotsalasella kansanpuolueella on puolueohjelmassaan “Inhimillinen ja menestyksekäs Suomi” tavoitteena Nato-jäsenyys vuoden 2025 mennessä. Helsingin RKP:n piirin puheenjohtaja Simon Granroth jakaa ajatuksiaan aiheen ympärillä.
Varautumisen ministerityöryhmä päätti tänään suuntaviivoista, joilla turvataan kohtuuhintaisen energian tuotanto, kansallinen huoltovarmuus sekä nopeutetaan energiamurrosta pois fossiilisista polttoaineista.
Henriksson hallituksen suuresta vihreän siirtymän paketista: