Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta ja sen pääneuvottelija Nils Torvalds (RKP/Renew) ovat tiistaina julkaisseet ensimmäisen ehdotuksensa yhdyskuntajätevesidirektiivin päivityksestä. Kyseessä on Euroopan parlamentin ensimmäinen kannanotto Euroopan komission syksyllä esittämään ehdotukseen.
Olemme Suomen EU-myönteisin puolue. EU:n on oltava yhdistävä poliittinen voima rauhan, hyvinvoinnin, vakauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta Euroopassa ja koko maailmassa. EU:n tulee keskittyä kokonaisvaltaisiin kysymyksiin kuten ihmisoikeuksiin, vapauteen, kauppaan, ilmastoon ja osaamiseen. Ollakseen uskottava toimija, EU:ssa täytyy olla pitkäjänteinen, avoin ja lähestyttävä päätöksentekokulttuuri, jossa pystytään huomioimaan eri jäsenmaiden erityispiirteet.

Anders Wikström
Lehdistösihteeri
Adlercreutz: Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi uhkaa aiheuttaa katastrofin
Euroopan parlamentti äänesti tällä viikolla kannastaan rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä koskevaan ehdotukseen. RKP kansanedustaja Anders Adlercreutz on huolissaan direktiivin mahdollisista seurauksista.
Nils Torvaldsista päivitettävän jätevesidirektiivin pääneuvottelija
Nils Torvalds (RKP/Renew) on nimetty Euroopan parlamentin pääneuvottelijaksi päivitettävään yhdyskuntajätevesidirektiiviin. Muutoksia direktiiviin tehdään nyt ensimmäistä kertaa 30 vuoteen, ja tavoitteena on parantaa Euroopan jokien, järvien ja merien laatua tiukemmalla sääntelyllä.
Euroopan parlamentti hyväksyi nopeammat lupaprosessit uusiutuvalle energialle
Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona uusiutuvan energian laitosten rakentamisen nopeutettujen lupaprosessien puolesta. Tämä lisäys uusiutuvan energian direktiivin käsittelyyn on osa REPowerEU-suunnitelmia tulla riippumattomaksi Venäjän energiasta. Uusiutuvan energian infrastruktuurin nopeammalla laajentamisella on erittäin suuri rooli pyrkimyksissä nopeaan omavaraisempaan energiantuotantoon samalla kuin se auttaa EU:ta saavuttamaan ilmastotavoitteensa.
Torvalds: Vihdoin askel kohti kriittisen infrastruktuurin haavoittuvaisuuden huomioimista
Euroopan kriittisiin infrastruktuureihin kohdistuneet viimeaikaiset sabotaasit ovat kiistatta osoittaneet EU:n haavoittuvuuden ulkomaisille uhille.
Ilmastorahoitus keskiössä YK:n ilmastohuippukokouksen toisen viikon alkaessa
YK:n ilmastokonferenssi COP27 on nyt jatkunut runsaan viikon Sharm el-Sheikhissä Egyptissä. Vuosittainen huippukokous, jonka aikana asetetaan YK:n ilmastotavoitteet, järjestetään 6.–18. marraskuuta. Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP/Renew) osallistuu konferenssiin osana Euroopan parlamentin delegaatiota, jonka tehtävänä on puolustaa Euroopan parlamentin kantaa neuvotteluissa. Parlamentin kanta hyväksyttiin täysistunnossa lokakuussa.
Norrback hallituksen vaikuttamisesta EU:ssa ennallistamisasetukseen
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) esitti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kannan, kun eduskunta tänään käsitteli opposition välikysymystä hallituksen vaikuttamisesta EU:ssa ennallistamisasetuksen suhteen.
Thomas Blomqvist: Ennallistamisasetukseen vaikuttaminen on tärkeää
Eduskunta keskusteli tänään ehdotuksesta EU:n ennallistamisasetukseksi, johon sisältyy sitovia tavoitteita sekä velvoitteita luonnon ennallistamiseksi eri ekosysteemeissä.
Parlamentti vaatii selkeämpiä sääntöjä merimetsoon kohdistuville toimenpiteille
Euroopan parlamentti on lokakuussa päätöslauselmassa kehottanut komissiota välittömästi arvioimaan, onko lintudirektiivi edelleen tarkoituksenmukainen ehkäisevien toimenpiteiden ja lajien rinnakkaiselon kannalta. Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP/Renew) pitää kannanottoa tervetulleena.
Euroopan parlamentti työstää nopeutettuja lupamenettelyjä uusiutuvalle energialle
Energiamarkkinoiden paine on johtanut ennennäkemättömään tahtiin ja lisääntyneeseen kompromissihalukkuuteen Euroopan parlamentissa. Esimerkkinä tästä, ympäristövaliokunta neuvotteli nopeasti kompromissin uusien energialaitosten lupaprosessien nopeuttamiseksi. Tämä on tärkeä osa EU:n strategiaa päästä eroon venäläisestä energiasta. Ympäristövaliokunta hyväksyi kompromissin tiistaina selvällä enemmistöllä.
Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko
Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Mikko Ollikainen