Eduskunnan valtiovarainvaliokunta hyväksyi eilen lisätalousarvion. Talousarvio pitää sisällään laajan taloudellisen avustuspaketin suomalaisille yrityksille. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mielestä kyseessä on hyvä alku.
Kategoria: Uutiset
Henriksson Uudenmaan liikkumisrajoituksista: Hallitus haluaa turvata oikeuden elämään
Hallitus on eilen päättänyt rajoittaa liikkumista Uudenmaan ja muun Suomen välillä kolmen viikon ajaksi, 19.4. asti. Päätös tehtiin epidemian voimakkuuden vähentämiseksi muualla Suomessa ja siten terveydenhuollon kantokyvyn ylittämisen estämiseksi, jotta kaikki saavat tarvitsemaansa hoitoa. Koronatapauksia esiintyy Uudellamaalla yli kaksinkertainen määrä muuhun Suomeen verrattuna
HOK-Elannon Osuuskauppavaalit pidetään 26.3-6.4.2020!
HOK-Elannon omistaa 600 000 asiakasomistajaa. Joka neljäs vuosi asiakasomistajat valitsevat ehdokkaansa HOK-Elannon edustajistoon, joka on osuuskaupan ylin päättävä elin. HOK-Elannon edustajistovaalit pidetään 26.3-6.4.2020.
Blomqvist: Pohjoismaat ovat vahvempia yhdessä
Tänään juhlimme sekavin tuntein Pohjolan päivää. Kaikki julkiset tilaisuudet ovat peruttu ja vapaata liikkuvuutta maiden välillä on rajoitettu Covid-19 epidemiasta johtuen. Samanaikaisesti olen saanut nähdä, kuinka hyvin pohjoismainen yhteistyö on sujunut kriisiaikoina. Pidän tiiviisti yhteyttä muiden pohjoismaiden ministerikollegoiden kanssa, keskustellakseen esimerkiksi uusista mahdollisista rajaesteistä jotka kohdistuvat muissa pohjoismaissa asuviin kansalaisiin, pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist sanoo.
Leila Arnautovic RKP:n väliaikaiseksi toimintakoordinaattoriksi Pohjanmaalla
Leila Arnautovic on nimitetty RKP:n väliaikaiseksi toimintakoordinaattoriksi Pohjanmaalla. Arnautovic tulee yhdessä yhteyspäällikön kanssa vastaamaan piirin yleisestä toiminnasta. Arnautovic aloittaa työssään 6.4.2020.
Jenni Ahlbäckistä Pohjanmaan RKP:n väliaikainen yhteyspäällikkö
Jenni Ahlbäck on nimitetty RKP Pohjanmaan piirin väliaikaiseksi yhteyspäälliköksi. Ahlbäckin vastuulla on sekä piirin toiminta että talous. Ahlbäck aloittaa työssään 6.4.2020.
Torvalds: EU toimii voimakkaasti koronapandemian taltuttamiseksi
Kamppailu koronavirusta vastaan on korkein prioriteetti myös Euroopan parlamentin ympäristö- ja kansanterveysvaliokunnassa – mutta suurin vastuu pandemian torjunnassa on edelleen jäsenvaltioilla.
Thomas Blomqvist: Hallituksen massiivinen tukipaketti on sekä tervetullut että tarpeellinen
– Koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten seurausten hillitsemiseksi olemme hallituksessa tänään tehneet tärkeän päätöksen ennennäkemättömästä paketista. Hallitus on päättänyt 15 miljardin euron panostuksesta ja yhdessä muiden valtiollisten toimenpiteiden kanssan Suomen Pankilta, Finnveralta ja Finanssivalvonnalta valtion tukipaketti nousee noin 50 miljardiin euroon, Thomas Blomqvist, pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri sanoo.
Adlercreutz hallituksen tukipaketista: Rakennamme sillan notkahduksen yli
–Tarvitsemme yrityksiämme tänään, mutta ennen kaikkea tarvitsemme niitä siinä vaiheessa, kun akuutti kriisi on ohi. Tämän takia on äärimmäisen tärkeää, että rakennamme sillan tämän taloudellisen notkahduksen yli, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.
Henriksson: Hallitus turvaa yritysten rahoituksen korona-kriisin aikana
Hallitus esitteli tänään kattavan paketin toimenpiteitä yritysten tilanteen helpottamiseksi.