Koronakriisi vaikuttaa koko yhteiskuntaan, ja jopa vakavat toimenpiteet voivat olla tarpeen, mutta toimenpiteiden on oltava suhteessa hyötyihin. Tämä pätee myös rajoituksiin, jotka yliopistosairaalat ovat asettaneet synnyttäjien tukihenkilöiden läsnäolo-oikeuteen synnytyssairaaloissa.
Politiikka A-Ö: Lapset
Suomen tulee olla maailman lapsiystävällisin maa. Suomen tulee jatkossakin olla turvallinen paikka kasvaa. Tämä voidaan saavuttaa tarjoamalla kaikille lapsille yhdenvertainen ja hyvä alku elämään. Haluamme vahvistaa lapsiperheiden tukea kehittämällä sosiaaliturvaa, perhevapaita, varhaiskasvatusta ja verotusta.

Annica Tallqvist
Johdon assistentti
Tärkeä askel kohti tasa-arvoisia perhevapaita
Suunnitellun mallin mukaan päivärahapäivien yhteen laskettu määrä kasvaa. Molemmat vanhemmat saavat yhtä suuren kiintiön, 164 päivää, josta toinen vanhempi voi antaa toiselle 69 päivää omasta kiintiöstään.
RKP haluaa vähentää lapsiköyhyyttä ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä
Nuoren ihmisen syrjäytyminen on tragedia nuorelle itselle ja miljoonaluokan kustannus yhteiskunnalle. Jokainen syrjäytynyt nuori on yksi liikaa, siksi RKP haluaa nähdä erilaisia, sekä välittömiä että pidemmän aikavälin toimenpiteitä. Lähtökohtana pitää olla, että kukaan ei jää ulkopuolelle.
Lapsiavioliitot on pystyttävä mitätöimään
– Eduskunta on tänään hyväksynyt pitkään odotetun lakiehdotuksen lapsiavioliittojen kieltämisestä Suomessa. Tämä on Suomelle iso askel alaikäisten suojelemisessa. Laki suojaa erityisesti tyttöjä sosiaaliselta paineelta, jos tämä on esimerkiksi tullut raskaaksi, sanoo kansanedustaja ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Eva Biaudet.
Unga måste snabbare in i arbetslivet
Adlercreutz och Nylund backar upp SU:s förslag om att införa en ungdomsreservering i beskattningen.
Henriksson Rinteen ulostulosta: Hienoa, että SDP kannattaa RKP:n ehdotusta
Hienoa, että Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne kannattaa RKP:n tavoitetta tehdä Suomesta maailman lapsiystävällisin maa.
Henriksson: Ei lukukausimaksuille
RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin mielestä on ensiarvoisen tärkeää, että suomalaisten opiskelijoiden korkeakoulutus on jatkossakin maksutonta.
Yhä useampi nuori tarvitsee mielenterveyspalveluja – mitä hallitus aikoo tehdä?
On hyvin huolestuttavaa, että joka kymmenes nuori Uudellamaalla on ollut psykiatrisen sairaanhoidon asiakkaana viime vuonna.
Vi ska inte spara i barns och ungas välmående!
Idag inleddes den två dagar långa Folktingssessionen i Hangö. SFP:s vice gruppordförande Silja Borgarsdóttir Sandelin uttryckte i SFP:s gruppanförande stor oro över att regeringen vill centralisera dygnetruntvården på barnpsykiatriska avdelningar.
Wallin: Mikä nuorisojärjestöjen tuissa on väärin?
Uusi kulttuuri- ja nuorisoministeri Sampo Terho sanoi nimityksensä jälkeen viime perjantaina, että hänen tehtäviinsä kuuluu nyt ”korjata poliittisten nuorisojärjestöjen tällä hetkellä epätasaiset tukimekanismit”.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 8 – Oikeus korvaukseen sairaan lapsenlapsen hoitamisesta
Beslut
Aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 18 – Tulorajan asettaminen vanhempainvapaalla tehtävälle työlle
Beslut
RKP toimii sen puolesta että selvitetään mahdollisuus ottaa käyttöön kohtuullinen tuloraja vanhempainvapaan aikaiselle työskentelylle.
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.