RKP haluaa vahvistaa toimenpiteitä, joilla ehkäistään henkistä pahoinvointia ja syrjäytymistä. Ennaltaehkäisevät toimet, varhainen puuttuminen ja moniammatillinen yhteistyö ovat tässä työssä avainasemassa.
Kategoria: Uutiset
Adlercreutz: Maakaasu ei ole kestävä energialähde
Tuoreiden tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että maakaasu – tietyin reunaehdoin liittyen myyn muassa päästörajoihin – voidaan sisällyttää niin sanottuun taksonomiaan kestävien investointien luokitusjärjestelmästä. Siinä määritellään EU:n energiapaletti pitkälle tulevaisuuteen.
Wickström: Senioreilla on oltava oikeus omalääkäriin
RKP:lle on tärkeää, että saat hoitoa lähellä sinua, myös tulevaisuudessa. Kun sinulla on vaikeinta, palvelujen tulee olla helposti saatavilla. RKP:n mielestä, ihmisillä on oikeus tuntea turvallisuutta koko hoitoketjussa.
Torvalds: Uusiutuvan energian direktiivin on toimittava määrätietoisen eurooppalaisen energiasiirtymän puolesta
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta ja sen pääneuvottelija Nils Torvalds (RKP / Renew) ovat julkistaneet ensimmäisen ehdotuksensa päivitetyksi uusiutuvan energian direktiiviksi. Tämä on Euroopan parlamentin ensimmäinen julkinen vastaus Euroopan komission viime kesän ehdotukseen.
Wickström: HUS maksaa luvatut koronalisät
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on iloinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen päätöksestä maksaa hoitohenkilöstölle luvattuja koronalisiä kolmessa eri HUSin yksikössä. HUSin hallituksen päätös oli yksimielinen.
Norrback: Kauppaketjujen vuoro kantaa yhteiskuntavastuuta ruuantuottajien kannattavuuskriisissä
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) nosti esiin maanviljelijöiden kannattavuuskriisin, maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän kanssa pidetyssä eduskunnan budjettidebatissa ja kyselytunnilla.
RKP Yhteispiiri lähtee vaaleihin 20 ehdokkaalla
RKP:n Yhteispiiri saavutti tavoitteensa aluevaalien ehdokasasettelussa. Piiri lähtee vaaleihin ehdokkailla yhdeksällä hyvinvointialueella pohjoisimmasta Suomesta, Enontekiöltä aina eteläiseen Kymenlaaksoon asti. Uudella RKP Yhteispiirillä on yhteensä 20 ehdokasta.
Adlercreutz esittää paikallisen sopimisen mallia
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz haluaa vahvistaa sopimisen kulttuuria ja päivittää sitä nykypäivän työmarkkinoiden tarpeisiin. Ajatuspaja Liberan raportissa ”Kolme piristysruisketta Suomelle” Adlercreutz esittää yhdessä Björn Wahlroosin ja Janne Juuselan kanssa uudistuksia Suomen talouden vauhdittamiseksi. Adlercreutz esittää julkaisussa Suomen olosuhteisiin räätälöityä paikallisen sopimisen mallia.
Norrback: Kauan odotettu susipäätös
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) iloitsee että suden kannanhoidollinen metsästys voi alkaa vuoden 2022 alussa. Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut asetuksen, joka sallii susien kannanhoidollisen metsästyksen vuoden 2022 alusta. Kiintiö on 20 sutta poronhoitoalueen ulkopuolella. Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin.
RKP menee vaaleihin vahvoilla ehdokkailla Keski-Uudellamaalla
Uudenmaan RKP jätti vahvan, neljän nimen ehdokaslistan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella tiistaina 14. joulukuuta. RKP on sopinut teknisen vaaliliiton Keskustan kanssa hyvinvointialueella.