Onko Ahvenanmaan tulevan merisuunnitelman käsitettävä rannikkovesiä kunnan rajojen sisällä?
Tätä kysyi keskiviikkona europarlamentaarikko Nils Torvalds (RKP/Renew) Euroopan komissiolta.
Olemme Suomen EU-myönteisin puolue. EU:n on oltava yhdistävä poliittinen voima rauhan, hyvinvoinnin, vakauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta Euroopassa ja koko maailmassa. EU:n tulee keskittyä kokonaisvaltaisiin kysymyksiin kuten ihmisoikeuksiin, vapauteen, kauppaan, ilmastoon ja osaamiseen. Ollakseen uskottava toimija, EU:ssa täytyy olla pitkäjänteinen, avoin ja lähestyttävä päätöksentekokulttuuri, jossa pystytään huomioimaan eri jäsenmaiden erityispiirteet.
Anders Wikström
Lehdistösihteeri
Löfström ja Bergqvist vaativat kansainvälistä ratkaisua eristyneille merenkulkijoille
Arviolta noin sata suomalaista miehistön jäsentä ovat jääneet eristetyksi ympäri maailmaa, niin Amerikassa kuin Aasiassa, ulkomaisen lipun alla purjehtiviin aluksiin, joiden koronakriisin seurauksena eivät saa käydä satamissa.
Torvalds: Tämän vuoksi tarvitsemme suuren elvytyspaketin
Euroopan komission ehdotus uudesta 750 miljardin euron elvytyspaketista on tervetullut, voimakas ja solidaarinen aloite koronakriisissä.
Näin toteaa Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP/Renew) tänään pidetyn parlamentin istunnon jälkeen, missä komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli uuden elvytyssuunnitelman.
Torvalds: Suomen olosuhteet on huomioitava vihreissä strategioissa
EU:n uudet elintarvikkeita- ja biodiversiteettiä koskevat strategiat ovat kunnianhimoisia ja tärkeä osa vihreää kehitystä- molempien strategioiden on kuitenkin otettava huomioon Suomen olosuhteet. Näin toteaa Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP / Renew).
Torvalds: Päätöslauselma vahva viesti taloutta elvyttävistä toimista
Euroopan parlamentti päättää perjantaina uudesta päätöslauselmasta koskien talouden elpymistä covid19-kriisin aikana ja sen jälkeen.
Biaudet EU:n taisteluosastosta: Rahoitusmekanismi olisi nyt uudistettava
EU:n taisteluosaston rahoitusmekanismia olisi nyt uudistettava, sanoo kansanedustaja Eva Biaudet.
EU:n huippukokoukselta vaaditaan rohkeutta ja solidaarisuutta
Meneillään oleva koronakriisi vaatii päättäväisiä ja rohkeita toimia tänään kokoontuvalta Eurooppa-neuvostolta. Eurooppalaista solidaarisuutta koetellaan nyt erittäin haastavassa tilanteessa, sanoo Europarlamentaarikko Nils Torvalds.
Torvalds: Solidaarisuutta ihmisille ja ympäristölle
Tänään perjantaina Euroopan parlamentti päättää ensimmäisestä päätöslauselmastaan koronakriisin toimenpiteisiin liittyen.
-Päätämme sekä kiireellisistä, että pitkäaikaisista toimenpiteistä, sanoo Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (SFP / Renew)
Torvalds: EU tarvitsee suunnitelman vihreään elpymiseen
Ilmastokriisin haasteet eivät katoa koronapandemian aikana. Kestävät investoinnit ovat avainase-massa, kun Euroopassa tavoitellaan ripeää talouden elpymistä pandemian jälkeen.
Näin toteaa Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP/ Renew), joka perusti yhdessä 78 par-lamentin kollegan kanssa vihreän elpymisen /liittouman.
Torvalds: EU toimii voimakkaasti koronapandemian taltuttamiseksi
Kamppailu koronavirusta vastaan on korkein prioriteetti myös Euroopan parlamentin ympäristö- ja kansanterveysvaliokunnassa – mutta suurin vastuu pandemian torjunnassa on edelleen jäsenvaltioilla.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 5 – EU-lipun liputus
Beslut
Aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 34 – Pelastetaan Itämeri varjolaivastolta
Beslut
RKP toimii sen puolesta, että Suomi vaikuttaa aktiivisesti EU:ssa ja alueellisissa yhteistyömuodoissa torjuakseen niitä turvallisuus- ja ympäristöriskejä, joita venäläinen varjolaivasto
Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle aluekehittämisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan lainsäädännöstä
Ryhmäpuheenvuoro, edustaja Anders Norrback.
Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko
Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Mikko Ollikainen
