Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää kesäkokouksensa Itä-Uudellamaalla tämän viikon alussa. Eduskuntaryhmä vierailee muun muassa Fortumin ydinvoimalalla Loviisassa ja Nesten Kilpilahden teollisuusalueella Porvoossa .
Politiikka A-Ö: Talous ja verot
Verotuksen tavoitteena tulee olla pohjoismaisen yhteiskunnan ylläpitäminen ja kehittäminen. Koulutus, hoito ja huolenpito, maantiemme ja muut meille tärkeät asiat ovat kaikki riippuvaisia verotuloista. Siksi verotuksen tulee olla tehokasta, oikeudenmukaista ja ennustettavissa olevaa. Verojärjestelmämme tulee olla niin helppo ja läpinäkyvä kuin mahdollista, niin että kaikki kansalaiset tietävät mistä ne maksavat veroja ja miksi. Suomen kokonaisveroaste on EU-maiden korkeimpia. Siksi kokonaisveroastetta ei tule korottaa enää enempää. Verotuksen tulee kannustaa työntekoon ja yrittäjyyteen sekä edistää talouskasvua.
Christoffer Hällfors
Politiikka ja data-analyytikko, kunnnallissihteeri
Wickström: Ei uusia veroja Suomeen
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström ei kannata Vasemmistoliiton esittämää varallisuusveroa. Vasemmistoliitto haluaa, että Suomessa otettaisiin käyttöön ns. varallisuusvero, joka maksettaisiin yli miljoonan euron omaisuuksista. Laskentaan ei kuulu henkilökohtainen asunto.
Käteen on jäätävä enemmän rahaa
Varhaiskasvatus, koulu, vanhustenhuolto, sairaalat, liikunta, kulttuuri, joukkoliikenne, poliisi ja kaikki muu hyvä, joka tuo turvallisuutta arkeemme ei synny tyhjästä. Hyvinvointi luodaan työllä ja yrittäjyydellä. Siten saamme verotuloja, jotka pitävät yhteiskuntamme rattaat pyörimässä. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamme paras tae on kestävä talous.
Bergqvist: Panostuksia lapsiin, nuoriin ja osaamiseen tarvitaan luomaan uskoa tulevaisuuteen
Eduskunnassa on tänään käyty palautekeskustelu julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023–2026. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) painotti ryhmäpuheenvuorossaan, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia, mutta kasvava lainataakka ei voi olla pitkän aikavälin ratkaisu.
Henriksson: Lapsemme ja nuoremme ansaitsevat parhaat mahdolliset edellytykset tulevaisuutta varten
Hallitus on tänään päättänyt esityksestä toiseksi lisätalousarvioksi vuodelle 2022 muun muassa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aiheuttamien välittömien tarpeiden kattamiseksi. Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajalle, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille on ollut tärkeää lieventää pandemian kielteisiä seurauksia lapsille ja nuorille.
Henriksson: Vihdoin maksuhäiriömerkintöjen säilytysaika lyhenee!
Tasavallan presidentti on tänään allekirjoittanut kauan odotetun lain, jolla lyhennetään maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikaa vain yhteen kuukauteen velan maksamisen jälkeen. Oikeusministeri ja Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson antoi lakiesityksen eduskunnalle lähes vuosi sitten. Nykyisen lain mukaan esimerkiksi ulosottotietoja säilytetään luottotietorekisterissä kolme vuotta.
Blomqvist kehysriihestä: Tarvittavia päätöksiä vaikeassa tilanteessa
– Poikkeuksellinen ja vaikea tilanne joka vallitsee synnytti yhteisymmärryksen, jonka ansiosta hallitus pääsi ennätysajassa sopuun kehysbudjetista. Oli tärkeää sopia tarvittavista toimenpiteistä toimitusvarmuuden vahvistamiseksi lyhyellä aikavälillä ja samalla laatia suuntaviivat pidemmällä aikavälillä tarvittaville rakennemuutoksille, sanoo pohjoismainen yhteistyö- ja tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist.
Poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeuksellisia toimia
Henriksson kehysriihestä, jonka painopiste kasvussa ja turvallisuudessa:
Adlercreutz: Jätti-investoinnit Espooseen ja Kirkkonummelle auttavat sekä ilmastoa että vauhdittavat elinkeinoelämää
Microsoft rakentaa pääkaupunkiseudulle datakeskusalueen, joka muodostuu kahdesta erillisestä datakeskuksesta, jotka rakennetaan Espooseen ja Kirkkonummelle. Fortum kierrättää näiden datakeskusten palvelimienjäähdytyksestä syntyvän hukkalämmön kaukolämmöksi pääkaupunkiseudulle. Yritykset tiedottivat yhteistyöstä tänään torstaina. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz iloitsee ainutlaatuisesta yhteishankkeesta.
Adlercreutz: Veikkaus-rahoja koskeva ratkaisu luo vakautta ja ennustettavuutta
Parlamentaarinen työryhmä, joka on pohtinut niin sanottujen Veikkaus-rahojen tulevaisuutta, esitteli tänään raporttinsa.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 21 – Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien takuueläkkeen saajien tulorajaa tulee muuttaa
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että työn vastaanottaminen kannattaa aina, myös henkilöille jotka nostavat eläkettä. että takuueläkettä saavien työkyvyttömyyseläkkeensaajien
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 37 – Oikeudenmukaisempi kotitalousvähennys yksin asuville
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii edelleen sen hyväksi että kotitalousvähennystä korotetaan ja kehitetään.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 38 – Hyvinvointia luova porkkana – reilusti alennettu työn verotus eläkeiän saavuttaneille
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että yli 65-vuotiaiden työtulovähennystä kehitetään ja korotetaan.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 40 – Verotuksen keventäminen Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP työskentelee sen puolesta, että opintolainasta tehdään opiskelijoille edullisemmaksi että mavastuu arvopapereiden hallinnoinnin ja säilytyksen kulujen vähennyksessä on
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 17 – Yksi hallinnon taso tulee poistaa
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että säilytetään ja vahvistetaan kuntien roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. että kuntien ja hyvinvointialueiden tehokkuutta ja
Puoluekokous 2023 Tampereella
Aloite 2 – Hyvinvointivaltio 2.0
Beslut
RKP toimii sen hyväksi, että työllisyysaste yltää seuraavalla hallituskaudella vähintään 80 prosenttiin harjoitetaan vastuullista, kestävää ja pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka hillitsee
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 34 – RKP:n tulee toimia startup-ystävällisen Suomen puolesta
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että yhteistyötä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja kasvuyritysympäristöjen välillä edistetään. että luotettavia laajakaistayhteyksiä ja toimistotilojen yhteiskäyttöä myös
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 18 – Kaikkien palvelukotiasukkaiden saamien palvelujen pitäisi olla vähennyskelpoisia verotuksessa
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että kotitalousvähennystä laajennetaan entisestään ja että vähennyksen maksimisummaa nostetaan
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.