Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz korosti valtionpäivien avauskeskustelussa tiistaina rakenteellisten työllistämistoimien tarvetta. Vain silloin kuin talous on kestävällä tiellä voimme luoda hyvinvointia pitkällä aikavälillä.
Politiikka A-Ö: Talous ja verotus
RKP haluaa harjoittaa vastuullista talouspolitiikkaa, joka turvaa hyvinvoinnin ja tulevien sukupolvien mahdollisuudet. Verotuksen tulee olla oikeudenmukaista, ennustettavaa ja yksinkertaista – ja sen on kannustettava työntekoon, yrittäjyyteen ja investointeihin. Haluamme alentaa työn ja eläkkeiden verotusta, pitää yritysverotuksen kilpailukykyisenä ja pitkällä aikavälillä luopua perintö- ja lahjaverosta.
Christoffer Hällfors (Vanhempainvapaalla)
Politiikka ja data-analyytikko, kunnnallissihteeri
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Adlercreutz: Nyt ei ole aika hakea irtopisteitä
Presidentti Niinistö avasi tänään keskiviikkona tämän hallituskauden viimeiset valtiopäivät. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on toiveikas tulevan suhteen, mutta myös varma siitä, että eduskuntakauden loppusuora tulee olemaan työntäyteinen.
Rehn-Kivi on tyytyväinen tärkeisiin ennaltaehkäiseviin toimiin ensi vuoden budjetissa
Talouskasvun aikana on oikein toteuttaa toimenpiteitä talouden vahvistamiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi, sanoi kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) eduskunnan palautekeskustelussa vuoden 2022 budjetista.
Adlercreutz tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan budjettilisäyksiin:
Panostuksia lukutaitoon, tieparannuksiin ja lasten taidekokemuksiin
Adlercreutz ja Rehn-Kivi: Tervetulleita tierahoja Itä-Uudellemaalle
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään myöntänyt rahaa Lapinjärven Heikinkyläntien uuteen päällysteeseen sekä Boxin ja Kullon välisen kävely- ja pyörätien suunnitteluun. Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen valtiovarainvaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Anders Adlercreutz ja Veronica Rehn-Kivi ovat tyytyväisiä, että liikenneturvallisuuteen sekä kävely- ja pyöräteihin yleisesti ottaen nyt merkittävästi panostetaan.
Norrback: Tärkeää lisärahoitusta kalastukselle ja 4H:lle
Valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä ensi vuoden valtionbudjetista. Samalla valiokunta on päättänyt niin kutsuttujen joululahjarahan saajista. Jaossa on noin 40 miljoonaa euroa, jotka kanavoidaan kohteille, jotka arvioidaan tärkeäksi.
Adlercreutz ja Rehn-Kivi: Kantatie 51 saa valaistuksen Karjaalle asti
Jatkossa ei tarvitse ajaa Karjaalle pimeää tietä pitkin. Viime vuonna eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi rahoitusta kantatie 51:n valaistuksen laajentamiseen. Ensi vuonna työ jatkuu. Valtiovarainvaliokunta myönsi tänään puoli miljoonaa euroa 51:n valaistukseen Inkoosta Karjaalle asti. Länsi-Uudenmaan edustajat valtiovarainvaliokunnassa Anders Adlercreutz ja Veronica Rehn-Kivi ovat erittäin tyytyväisiä, että pitkäjänteinen työ kantaa nyt hedelmää.
Strand: Mustasaarelle jättipotti !
Valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä ensi vuoden valtionbudjetista ja päättänyt niin kutsuttujen joululahjarahan saajista
Adlercreutz: Budjettilisäykset nuorten yrittäjyyskasvatukseen ovat tervetulleita
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä valtion budjetista vuodelle 2022. Samalla valiokunta on päättänyt noin 40 miljoonan euron ylimääräisestä jakovarasta, joka kohdennetaan erilaisiin tärkeäksi koettuihin hankkeisiin. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on erityisen tyytyväinen budjettilisäyksistä, jotka suunnataan nuorten yrittäjyyskasvatukseen.
Biaudet: Eduskunta on jälleen antanut vahvan tukensa naisjärjestöjen työlle
Kolmantena vuotena peräkkäin eduskunta vahvistaa kolmen kattojärjestön; Naisjärjestöjen keskusliiton, NYTKIS ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n yhteiset määrärahat 918 000 euroon.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 2 – Yhdistysten pankkitilit
Beslut
RKP työskentelee sen puolesta, että yleishyödylliset yhdistykset ja yhteisöt, kuten tiekunnat ja kalastuskunnat, tunnustetaan omaksi asiakasryhmäkseen pankkijärjestelmässä että yhdistystileihin sovelletaan
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 32 – Yksinkertaistetaan verotuksellisia poistoja koskevaa lainsäädäntöä
Beslut
RKP toimii sen puolesta: että verotuksellisia poistoja koskevaa lainsäädäntöä vastaavat yrityksen kirjanpidon suunnitelman mukaisia poistoja että verotuksellisia poistoja koskeva uudistus toteutetaan
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 18 – Tulorajan asettaminen vanhempainvapaalla tehtävälle työlle
Beslut
RKP toimii sen puolesta että selvitetään mahdollisuus ottaa käyttöön kohtuullinen tuloraja vanhempainvapaan aikaiselle työskentelylle.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 19 – Alaikäisten tulojen suojaaminen toimeentulotuen vaikutukselta
Beslut
RKP toimii sen puolesta että alaikäisten lyhytaikaiset ja tilapäiset ansiotulot eivät vaikuta perheen oikeuteen saada toimeentulotukea. Esimerkiksi kesätyön vastaanottamisen on
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 21 – Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien takuueläkkeen saajien tulorajaa tulee muuttaa
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että työn vastaanottaminen kannattaa aina, myös henkilöille jotka nostavat eläkettä. että takuueläkettä saavien työkyvyttömyyseläkkeensaajien
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 37 – Oikeudenmukaisempi kotitalousvähennys yksin asuville
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii edelleen sen hyväksi että kotitalousvähennystä korotetaan ja kehitetään.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 38 – Hyvinvointia luova porkkana – reilusti alennettu työn verotus eläkeiän saavuttaneille
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että yli 65-vuotiaiden työtulovähennystä kehitetään ja korotetaan.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 40 – Verotuksen keventäminen Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP työskentelee sen puolesta, että opintolainasta tehdään opiskelijoille edullisemmaksi että mavastuu arvopapereiden hallinnoinnin ja säilytyksen kulujen vähennyksessä on
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 17 – Yksi hallinnon taso tulee poistaa
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että säilytetään ja vahvistetaan kuntien roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. että kuntien ja hyvinvointialueiden tehokkuutta ja
Puoluekokous 2023 Tampereella
Aloite 2 – Hyvinvointivaltio 2.0
Beslut
RKP toimii sen hyväksi, että työllisyysaste yltää seuraavalla hallituskaudella vähintään 80 prosenttiin harjoitetaan vastuullista, kestävää ja pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka hillitsee
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 34 – RKP:n tulee toimia startup-ystävällisen Suomen puolesta
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että yhteistyötä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja kasvuyritysympäristöjen välillä edistetään. että luotettavia laajakaistayhteyksiä ja toimistotilojen yhteiskäyttöä myös
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 18 – Kaikkien palvelukotiasukkaiden saamien palvelujen pitäisi olla vähennyskelpoisia verotuksessa
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että kotitalousvähennystä laajennetaan entisestään ja että vähennyksen maksimisummaa nostetaan
Valtion vuoden 2026 talousarvioesitys
Ryhmäpuheenvuoro 23.9.2025, edustaja Otto Andersson
Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026—2029
Palautekeskustelu 11.6.2025, Henrik Wickström esitti ryhmäpuheenvuoron
Välikysymys hallituksen ennätyksellisestä velkaantumisesta
Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback 4.6 2026
Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026—2029
Tyhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström 7.5 2025
Valtiopäivien avauskeskustelu
Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Andersson
