Viimeisen vuorokauden tapahtumat ovat rikos kansainvälistä oikeutta kohtaan, ne ovat rikos Ukrainaa kohtaan. Ne ovat myös väärin venäjän kansaa kohtaan, ja niillä tulee olemaan vakavat seuraukset, painottaa ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa tiistaina.
Suomen tulee olla aktiivinen ja vetovoimainen kansainvälinen toimija ja yhteistyökumppani elinkeinoelämässä, kaupassa, turvallisuuskysymyksissä, kansainvälisissä yhteistyöelimissä ja avustuspolitiikassa. Olemme osa pohjoismaista yhteisöä. Pohjoismaat pysyvät jatkossakin yritysten,
kansalaisten, järjestöjen ja valtioiden keskeisenä kontaktifoorumina.
Kaupankäynti ja tiedon jakaminen on vilkasta, ja pohjoismaiset naapurimme muodostavat siten luontevasti kansainvälisen yhteistyömme ensimmäisen ulottuvuuden. Meidän tulee myös ylläpitää hyvät suhteet Baltian maihin.
Olemme Suomen EU-myönteisin puolue. EU:n on oltava yhdistävä poliittinen voima rauhan, hyvinvoinnin, vakauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta Euroopassa ja koko maailmassa. EU:n tulee keskittyä kokonaisvaltaisiin kysymyksiin kuten ihmisoikeuksiin, vapauteen, kauppaan,
ilmastoon ja osaamiseen. Jotta EU olisi uskottava toimija, sillä täytyy olla pitkäjänteinen, avoin ja lähestyttävä päätöksentekokulttuuri, jossa pystytään huomioimaan eri jäsenmaiden erityispiirteet.
Suomi osallistuu aktiivisesti ja rakentavasti EU-yhteistyöhön. Haluamme Suomen ottavan aktiivisen toimijan roolin tavaroiden ja palveluiden sisämarkkinoilla. Meidän tulee aktiivisesti ajaa sisämarkkinoiden kehittämistä myös digipalveluille.
Kehityksen peruskiviä ovat demokratia, oikeusvaltio, koulutus, tasa-arvo, kestävyys, markkinatalous ja yksityinen omistusoikeus. Näitä tulee tukea kansainvälisessä yhteistyössä.
Kehitysapu pitää suunnata humanitäärisiin tarpeisiin ja katastrofiapuun sekä siviiliyhteiskunnan tukemiseen, työhön ihmisoikeuksin puolesta ja demokratian kehittämiseen.
Anders Wikström
Lehdistösihteeri, kansanvälisten asioiden sihteeri
Biaudet kiittää kriisinhallintakomitean mietintöä: Komitea suosittaa aktiivista osallistumista
Kansainvälisen vastuun ja keskinäisriippuvuuden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tätä painottaa kansanedustaja Eva Biaudet, joka on ollut RKP:n jäsen kriisihallinnan parlamentaarisessa komiteassa.
Löfström ja Bergqvist vaativat kansainvälistä ratkaisua eristyneille merenkulkijoille
Arviolta noin sata suomalaista miehistön jäsentä ovat jääneet eristetyksi ympäri maailmaa, niin Amerikassa kuin Aasiassa, ulkomaisen lipun alla purjehtiviin aluksiin, joiden koronakriisin seurauksena eivät saa käydä satamissa.
Koronavirus ei tunne rajoja – eikä meidänkään pitäisi
Kansanedustaja Eva Biaudet (RKP) ja Johan Kvarnström (SDP) ovat allekirjoittaneet vetoomuksen eurooppalaisen solidaarisuuden puolesta näinä vaikeina aikoina. Vetoomuksen on allekirjoittanut kaikkiaan 42 kansallista päättäjää 25 Euroopan maasta. Allekirjoittajat toteavat vetoomuksessa, että maailma ei ole koskaan ollut niin hyvin varustautunut globaaliin pandemiaan kuin nyt, ottaen huomioon vahvat kansainväliset verkostot ja toimielimet kuten esimerkiksi Maailman terveysjärjestö (WHO).
Ruotsin oikeusministeri vierailee Suomessa
Ruotsin oikeusministeri Morgan Johansson vierailee Suomessa RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vieraana. Päivän aikana ministerit vierailevat muun muassa Ruotsin suurlähetystössä, Helsingin vankilassa, Oodi kirjastossa ja Hanasaaressa.
Adlercreutz: Suomen tulisi tukea Venezuelan Guaidóta
RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutzin mielestä Suomen tulee liittyä niiden maiden joukkoon, jotka tunnustavat oppositiojohtaja Juan Guaidón maan viralliseksi väliaikaiseksi presidentiksi, ellei istuva presidentti Nicolás Maduro ilmoita uusista vaaleista lähipäivien aikana.
Torvalds: Jättää tai jäädä, se on Iso-Britannian suuri kysymys
Tänään maanantaina (10.12) EU:n tuomioistuin päätti Iso-Britannian oikeudesta jäädä Euroopan Unioniin. EU-oikeuden mukaan Iso-Britannia voi itse päättää EU:hun jäämisestä ilman toisten jäsenmaiden hyväksyntää.
Torvalds: EU:n menestyksen resepti on yksimielisyys ja solidaarisuus
EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti keskiviikkoaamuna viimeisen State of the Union-puheensa ennen EU-vaaleja 2019.
Wallin: Osallistuminen Irak-operaatioon on ollut menestys
Suomen linjan täytyy olla se, että kannamme kansainvälisen vastuumme, mutta samalla panostamme operaatioihin osallistuvien turvallisuuteen.
Blomqvist: Situationen för flickor i Afghanistan har förbättrats
Mycket tack vare de internationella operationerna. SFP är för att stärka operationen i Afghanistan.
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 18 – Turvataan resurssit tasa-arvolle ja SRHR:lle ulko- ja kehityspolitiikassa
Beslut
RKP toimii sen puolesta että tasa-arvo- ja SRHR-työlle turvataan riittävät ja pitkäjänteiset resurssit ulko- ja kehityspolitiikassa että turvataan rahoitus kansalaisjärjestöille,
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 20 – On aika määritellä RKP:n visio Suomen ulko- ja Eurooppa-politiikalle
Beslut
RKP toimii sen puolesta että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä Eurooppa-politiikkaa koskevia temaattisia asiakirjoja laaditaan ja että niitä pidetään jatkuvasti ajan
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 21 – Ei ydinaseille
Beslut
RKP toimii sen puolesta että ydinaseita ei varastoida Suomeen rauhan aikana että Suomi jatkaa vahvan tukensa ilmaisemista YK:n ydinsulkusopimukselle (NPT)
Valtioneuvoston ajankohtaisselontekoa ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksesta
Ryhmäpuheenvuoro 5.5 2026. Pitäjänä edustaja Biaudet.
Mannerlaatat liikkuvat – tulevaisuuden haasteet vaativat päätöksiä tänään
Hallitus esitteli äskettäin tulevaisuusselonteon, joka tarjoaa strategisen näkemyksen siitä, miten yhteiskuntamme voi kehittyä tulevaisuudessa. Yhä epävarmemmassa maailmassa, jossa nopeat muutokset ovat arkipäivää – viimeisimpänä USA:n tulevan presidentin avaus Grönlannista ja Panaman kanavasta – on äärimmäisen tärkeää valmistautua erilaisiin skenaarioihin.

