Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Stefan Wallin vaatii hallitukselta nopeita toimia Suomen lähetystöjen vähäisen miehityksen ja puutteellisen resursoinnin korjaamiseksi.
Suomen tulee olla aktiivinen ja vetovoimainen kansainvälinen toimija ja yhteistyökumppani elinkeinoelämässä, kaupassa, turvallisuuskysymyksissä, kansainvälisissä yhteistyöelimissä ja avustuspolitiikassa. Olemme osa pohjoismaista yhteisöä. Pohjoismaat pysyvät jatkossakin yritysten,
kansalaisten, järjestöjen ja valtioiden keskeisenä kontaktifoorumina.
Kaupankäynti ja tiedon jakaminen on vilkasta, ja pohjoismaiset naapurimme muodostavat siten luontevasti kansainvälisen yhteistyömme ensimmäisen ulottuvuuden. Meidän tulee myös ylläpitää hyvät suhteet Baltian maihin.
Olemme Suomen EU-myönteisin puolue. EU:n on oltava yhdistävä poliittinen voima rauhan, hyvinvoinnin, vakauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta Euroopassa ja koko maailmassa. EU:n tulee keskittyä kokonaisvaltaisiin kysymyksiin kuten ihmisoikeuksiin, vapauteen, kauppaan,
ilmastoon ja osaamiseen. Jotta EU olisi uskottava toimija, sillä täytyy olla pitkäjänteinen, avoin ja lähestyttävä päätöksentekokulttuuri, jossa pystytään huomioimaan eri jäsenmaiden erityispiirteet.
Suomi osallistuu aktiivisesti ja rakentavasti EU-yhteistyöhön. Haluamme Suomen ottavan aktiivisen toimijan roolin tavaroiden ja palveluiden sisämarkkinoilla. Meidän tulee aktiivisesti ajaa sisämarkkinoiden kehittämistä myös digipalveluille.
Kehityksen peruskiviä ovat demokratia, oikeusvaltio, koulutus, tasa-arvo, kestävyys, markkinatalous ja yksityinen omistusoikeus. Näitä tulee tukea kansainvälisessä yhteistyössä.
Kehitysapu pitää suunnata humanitäärisiin tarpeisiin ja katastrofiapuun sekä siviiliyhteiskunnan tukemiseen, työhön ihmisoikeuksin puolesta ja demokratian kehittämiseen.
Anders Wikström
Lehdistösihteeri, kansanvälisten asioiden sihteeri
Astrid Thorsista Liberal Internationalin varapuheenjohtaja
Astrid Thors on valittu Liberal Internationalin varapuheenjohtajaksi järjestön 70-vuotis-juhlakongressissa Andorrassa.
Torvalds: Brexitbeskedet är bara startskottet
Premiärminister Theresa May lämnade idag in beskedet att förhandlingarna om Storbritanniens utträde ur EU kan börja.
Veronkiertäjien hyödyntämä porsaanreikä tukittu
Europarlamentin talousvaliokunta antoi eilen illalla tukensa komission uudelle veropakoa vaikeuttavalle direktiiville.
Trumpin puhe osoittaa, että tarvitsemme vahvan ja yhtenäisen EU:n
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan USA:n uuden presidentin Donald Trumpin eilinen virkaanastujaispuhe osoittaa selkeästi, että vahvaa ja yhtenäistä EU:ta tarvitaan.
Jäsenmaiden on kannettava vastuunsa taistelussa rahanpesua vastaan
Euroopan parlamentin niin kutsuttu Panama papers -valiokunta sai tänään komissionääri Věra Jouroválta päivityksen siitä, miten komission rahanpesun vastainen työ edistyy.
Panamapaperit ovat tärkeitä, mutta niin on lähdesuojakin
Euroopan parlamentin ”Panama papers” -valiokunta kokoontui ensimmäiseen kuulemiseensa eilen tiistaina. Valiokunta on vastuussa selvityksestä, joka keskittyy niin kutsuttujen Panamapapereiden paljastamiin ongelmiin.
Ulkopoliittisen tutkimuksen kritisointi tuntuu uudelleensuomettumiselta
Suomen ulkopoliittista tutkimusta kohtaan esitetty kritiikki tuntuu tunkkaiselta tuulahdukselta 1970-luvulta. Osa keskustelijoista yrittää ilmeisesti hiljentää tai ainakin ohjata Venäjää analysoivaa riippumatonta tutkimusta.
Jäsenmaat kantavat vastuun tulevaisuudesta
Eurooppaparlamentaarikko Nils Torvalds ymmärtää komission puheenjohtajan Jean Claude Junckerin State of the Unionin puheen niin, että Juncker rivien välissä vetosi jäsenmaihin kantamaan vastuunsa EU:n koossa pitämisessä.
Onko Suomella kaksi eri linjaa EU-politiikassa?
Hallituksen EU-politiikan on oltava uskottavaa. Tätä RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson peräänkuulutti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuorossa eduskunnan Brexit-keskustelussa perjantaina.
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 18 – Turvataan resurssit tasa-arvolle ja SRHR:lle ulko- ja kehityspolitiikassa
Beslut
RKP toimii sen puolesta että tasa-arvo- ja SRHR-työlle turvataan riittävät ja pitkäjänteiset resurssit ulko- ja kehityspolitiikassa että turvataan rahoitus kansalaisjärjestöille,
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 20 – On aika määritellä RKP:n visio Suomen ulko- ja Eurooppa-politiikalle
Beslut
RKP toimii sen puolesta että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä Eurooppa-politiikkaa koskevia temaattisia asiakirjoja laaditaan ja että niitä pidetään jatkuvasti ajan
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 21 – Ei ydinaseille
Beslut
RKP toimii sen puolesta että ydinaseita ei varastoida Suomeen rauhan aikana että Suomi jatkaa vahvan tukensa ilmaisemista YK:n ydinsulkusopimukselle (NPT)
Valtioneuvoston ajankohtaisselontekoa ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksesta
Ryhmäpuheenvuoro 5.5 2026. Pitäjänä edustaja Biaudet.
Mannerlaatat liikkuvat – tulevaisuuden haasteet vaativat päätöksiä tänään
Hallitus esitteli äskettäin tulevaisuusselonteon, joka tarjoaa strategisen näkemyksen siitä, miten yhteiskuntamme voi kehittyä tulevaisuudessa. Yhä epävarmemmassa maailmassa, jossa nopeat muutokset ovat arkipäivää – viimeisimpänä USA:n tulevan presidentin avaus Grönlannista ja Panaman kanavasta – on äärimmäisen tärkeää valmistautua erilaisiin skenaarioihin.

