Kansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strand (RKP) iloitsee, että Vaasan satamatien suunnittelulle jaettiin valtiovarainvaliokunnan niin kutsutuista joululahjarahoista peräti 500 000 euroa.
Politiikka A-Ö: Talous ja verot
Verotuksen tavoitteena tulee olla pohjoismaisen yhteiskunnan ylläpitäminen ja kehittäminen. Koulutus, hoito ja huolenpito, maantiemme ja muut meille tärkeät asiat ovat kaikki riippuvaisia verotuloista. Siksi verotuksen tulee olla tehokasta, oikeudenmukaista ja ennustettavissa olevaa. Verojärjestelmämme tulee olla niin helppo ja läpinäkyvä kuin mahdollista, niin että kaikki kansalaiset tietävät mistä ne maksavat veroja ja miksi. Suomen kokonaisveroaste on EU-maiden korkeimpia. Siksi kokonaisveroastetta ei tule korottaa enää enempää. Verotuksen tulee kannustaa työntekoon ja yrittäjyyteen sekä edistää talouskasvua.
Christoffer Hällfors
Politiikka ja data-analyytikko, kunnnallissihteeri
Biaudet: Eduskunta vahvistaa naisjärjestöjen määrärahan
Valtiovarainvaliokunta on mietinnössään vahvistanut naisjärjestöjen valtiontuen 918 000 euroon.
Thomas Blomqvist: Hyviä lisäyksiä talousarvion eduskuntakäsittelyssä
Eduskunta on käsitellyt ensi vuoden talousarviota ja tehnyt siihen eräitä lisäyksiä koskien yksittäisiä projekteja. Talousvaliokunta päätti tänään lopullisista budjettivaroista.
Rehn-Kivi iloitsee panostuksista ennaltaehkäisevään työhön valtion budjetissa
Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) on tyytyväinen ehdotukseen valtion talousarvioksi vuodelle 2021.
Adlercreutz: Tärkeitä panostuksia nuorten yrittäjyystaitoihin ja vientiin
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Anders Adlercreutz on hyvin tyytyväinen valiokunnan tekemiin panostuksiin nuorten yrittäjyystaitoihin sekä viennin edistämiseen.
Adlercreutz ja Rehn-Kivi tyytyväisiä valtiovarainvaliokunnan lisämäärärahoista
Listalla tärkeitä liikenneväyliä, tukea nuorille yrittäjille sekä ammattikalastajille
Wickström: Kotitalousvähennyksen rajaa on nostettava
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström haluaa, että kotitalousvähennyksen rajaa korotetaan nykyisestä 2250 euron maksimirajasta. Wickströmin mukaan tällä olisi positiivinen vaikutus työllisyyteen. Samanaikaisesti se myös lisäisi kiinnostusta kuluttamiseen.
Bergqvist: Kiinteistöverojen oikeudenmukaisuus etenee kiinteistöverouudistuksessa
Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tyytyväinen siihen, että osa kiinteistöverouudistuksesta etenee. Tiistaina eduskunta aloitti käsittelyn lakiehdotuksesta, joka vapauttaa luonnonsuojelualueet kiinteistöverosta.
Adlercreutz: Teollisuuden sähköveron alentamisella lyödään monta kärpästä yhdellä iskulla
Tänään eduskunnassa käsitellään esitystä teollisuuden sähköveron alentamiseksi. Muutoksen myötä teollisuuden sähkövero alenee EU:n minimitasolle vuoden 2021 alusta. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on tyytyväinen uudistukseen, sillä se edistää sekä Suomen kilpailukykyä että siirtymää kohti puhtaampien teknologioiden käyttöä.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 21 – Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien takuueläkkeen saajien tulorajaa tulee muuttaa
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että työn vastaanottaminen kannattaa aina, myös henkilöille jotka nostavat eläkettä. että takuueläkettä saavien työkyvyttömyyseläkkeensaajien
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 37 – Oikeudenmukaisempi kotitalousvähennys yksin asuville
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii edelleen sen hyväksi että kotitalousvähennystä korotetaan ja kehitetään.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 38 – Hyvinvointia luova porkkana – reilusti alennettu työn verotus eläkeiän saavuttaneille
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että yli 65-vuotiaiden työtulovähennystä kehitetään ja korotetaan.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 40 – Verotuksen keventäminen Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP työskentelee sen puolesta, että opintolainasta tehdään opiskelijoille edullisemmaksi että mavastuu arvopapereiden hallinnoinnin ja säilytyksen kulujen vähennyksessä on
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 17 – Yksi hallinnon taso tulee poistaa
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että säilytetään ja vahvistetaan kuntien roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. että kuntien ja hyvinvointialueiden tehokkuutta ja
Puoluekokous 2023 Tampereella
Aloite 2 – Hyvinvointivaltio 2.0
Beslut
RKP toimii sen hyväksi, että työllisyysaste yltää seuraavalla hallituskaudella vähintään 80 prosenttiin harjoitetaan vastuullista, kestävää ja pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka hillitsee
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 34 – RKP:n tulee toimia startup-ystävällisen Suomen puolesta
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että yhteistyötä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja kasvuyritysympäristöjen välillä edistetään. että luotettavia laajakaistayhteyksiä ja toimistotilojen yhteiskäyttöä myös
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 18 – Kaikkien palvelukotiasukkaiden saamien palvelujen pitäisi olla vähennyskelpoisia verotuksessa
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että kotitalousvähennystä laajennetaan entisestään ja että vähennyksen maksimisummaa nostetaan
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.