RKP haluaa harjoittaa vastuullista ja pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka turvaa hyvinvoinnin. Hyvinvointi on rahoitettava työn ja kasvun kautta – ei velkaantumalla. Panostamme uusiin yrityksiin, työpaikkoihin sekä tutkimukseen, innovaatioihin ja vihreään siirtymään, jotka vahvistavat Suomen kilpailukykyä.

Christoffer Hällfors (Vanhempainvapaalla)

Politiikka ja data-analyytikko, kunnallissihteeri

Yhteystiedot »

Talousvaliokunnan jäsen Joakim Strand: ”Hyvä kokonaisuus ravintoloiden tukemiseksi”

Ravitsemisliiketoimintaa on rajoitettu voimakkaasti lainsäädännöllä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat suljettiin 4. huhtikuuta take-away myyntiä lukuun ottamatta. Eduskunta kuitenkin edellytti rajoitukset hyväksyessään, että hallitus valmistelee ravintola-alalle tukimallin, jolla kompensoidaan kohtuullisia kustannuksia ja lievennetään rajoitusten vaikutuksia.

RKP:n ministerit: Hallitus kantaa vastuuta Suomesta

Hallitus on tänään päättänyt julkisen talouden suunnitelman kehyksistä sekä korona-pandemiaan keskittyvästä toisesta lisätalousarviosta. RKP:n ministerit oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist pitävät lisätalousarviota ja kehystä poikkeuksellisina. Niillä pyritään pelastamaan yritykset ja hyvinvointivaltio sekä tukemaan Suomea matkalla ulos kriisistä.

Bergqvist valtion talousarviosta: Investoinnit koulutukseen, alueisiin ja ruotsin kieleen ovat myönteisiä

Lähetekeskustelu valtion vuoden 2020 talousarvioesityksestä aloitettiin tänään (tiistaina) eduskunnassa. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) iloitsee siitä, että talousarvio luo luottamusta tulevaisuuteen ja että alueelliset erot ymmärretään. Erityisen tärkeinä hän pitää investoinnit koulutukseen ja tutkimukseen sekä panostukset ruotsin kieleen.

Työllisyysasteen nostaminen on oltava ykkösprioriteettina

Henriksson ja Adlercreutz kesäkokouksessa Pietarsaaressa: Työllisyyttä vahvistavat toimenpiteet pitää konkretisoida ja päättäväisesti laittaa täytäntöön. Tätä asiaa painottivat RKP:n puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz avatessaan Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kesäkokouksen keskiviikkona Pietarsaaressa.