Tänään eduskunta on käynyt keskustelua valtioneuvoston selonteosta hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035, eli kansallisesta ilmasto- ja energiastrategiasta. Kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Mikko Ollikainen sanoo, että Suomella on kaikki edellytykset johtaa työtä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste, eikä se tunne valtioiden rajoja. Meidän on voimakkaasti vähennettävä päästöjä, vahvistettava hiilinieluja ja rakennettava parempaa resilienssiä niin kotimaassa kuin globaalistikin. Onnistuminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä sekä pitkäjänteisiä ja määrätietoisia toimia – jotta myös tulevat sukupolvet saavat samat mahdollisuudet kuin me.
Joel Sundström
Poliittinen asiantuntija, vs. kunnallissihteeri
Blomqvist: Kunnianhimoinen ilmastolaki tukee ilmastotavoitteitamme
Hallitus on tänään antanut esityksen ilmastolaiksi. Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkaisi edellisellä viikolla uuden raportin, joka käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sopeutumista muutoksiin.
Bergqvist: Kunnilla on tärkeä rooli ilmastotyössä
Kunnat ovat ratkaisevassa roolissa ympäristökysymyksissä ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Monet kunnat ovat edelläkävijöitä alueellisesti sopeutettujen ilmastoratkaisujen löytämisessä ja tukevat siten kestävää elinkeinotoimintaa ja ympäristötietoista työllisyyspolitiikka kunnassa.
Nils Torvalds nostaa esille Itämeren maailman ympäristöpäivänä
YK:n maailman ympäristöpäivä on oiva tilaisuus pohtia uusia toimenpiteitä Itämeren rehevöitymisen torjumiseksi. Näin toteaa europarlamentaarikko Nils Torvalds (RKP / Renew).
Adlercreutz: Sähköveron alentaminen tarjoaa mahdollisuuden ilmastoystävällisiin investointeihin
Hallituksen energiaverotuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä teollisuuden sähkövero tullaan laskemaan EU:n minimitasolle. Jo nyt tuleva veroalennus on polkaissut käyntiin useita suuria investointeja.
Rehn-Kivi: julkisilla hankinnoilla on oltava ilmastokriteerejä
Hallitus kokoontui viikon alussa ilmastoseminaariin Vuosaareen, jossa pohdittiin muun muassa miten julkisia hankintoja voitaisiin ohjata ilmastoystävällisten vaihtoehtojen edistämiseksi. Arvioiden mukaan kaikkien julkisten hankintojen arvo on 35 miljardia euroa vuodessa. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) osallistui hankintatyöryhmän työhön, jossa laadittiin ehdotus, jonka on määrä auttaa Suomea saavuttamaan hiilineutraalisuus.
Torvalds: Vihreä aikakausi on alkamaisillaan
Europarlamentti on hyväksynyt mietintönsä ja kantansa koskien eurooppalaista vihreää jakoa (Green deal). Mietintö sai tukea parlamentin neljältä suurimmalta ryhmältä ja enemmistö liberaalin Renew Europe-ryhmän esityksistä on mukana mietinnössä.
Torvalds: Mikä meni pieleen Madridissa?
COP25-ilmastohuippukokous on päättynyt kahden päivän yliajalla. Kokouksenlopputulema ei anna tarpeeksi vastauksia nuorille ilmastolakkoilijoillle tai ilmastohätätilalle, jossa maapallomme tällä hetkellä on.
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 33 – Vesilain uudistaminen
Beslut
RKP toimii sen hyväksi että vesilakia uudistetaan niin, että kuivatushankkeiden kustannukset jakautuvat tasaisemmin kaikkien maanomistajien ja maankäyttömuotojen kesken vesistön valuma-alueella.
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 24 – Ilmasto- ja kestävyyspoliittiset päätökset tulee tehdä parhaan saatavilla olevan tiedon perusteella
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että päätöksenteossa edistetään uskottavia päästölaskelmia että päästölaskelmien seuraukset tutkitaan ja huomioidaan
Ryhmäpuheenvuoro keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaan liittyen
Ryhmäpuheenvuoron pitäjänä edustaja Ingo 29.4 2026
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän- ja pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma
Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Christoffer Ingo 3.3 2026
Valtioneuvoston Agenda 2030 -selonteko
Ryhmäpuheenvuoro 4.11.2025, edustaja Ollikainen
Agenda 2030
Ryhmäpuheenvuoro 18.2 2025. Puheen esitti edustaja Eva Biaudet.
