Europarlamentaarikko Nils Torvalds, osallistuu YK:n ilmastokokoukseen, eli COP25:seen Madridissa osana Euroopan parlamentin virallista valtuuskuntaa. Liberaalin Renew Europe-ryhmän ympäristö- ja ilmastokoordinaattorina hän on yksi viidestätoista edustajasta valtuuskunnassa.
Politiikka A-Ö: Ympäristö
Tulevaisuutemme rakentuu kestävään kehitykseen. Meidän on pidettävä huolta meidän ekosysteemistä ja monimuotoisesta lajikannasta sekä hoitaa meidän luonnonresussimme niin, että myös tulevat sukupolvet voivat käyttää näitä omiensa tarpeisiin. Luonto ja ympäristö ei tunne maarajoja. Meidän on pidettävä siitä huolta paikallisesti ja kansainvälisesti. Suomen on oltava edelläkävijä kun puhutaan ekologisesta ja kestävästä taloudesta ja kehityksestä- näin voimme turvata kilpailukyvymme tulevaisuudessa. Kestävä tulevaisuus edellyttää politiikan joka kannustaa ekologisiin ja kestäviin investointeihin, elämäntapoihin ja tuotantoon. Meidän on myös pakko tarkistaa toimintatapojamme ja tarpeitamme.Meidän mielestämme Suomi tarvitsee ympäristötietoisen veropolitiikan, jonka tarkoitus on minimoida ympäristöön ja ilmastoon kohdistuvaa kuormitusta. Tuista ja verohelpotuksista, negatiivisilla vaikutuksilla ympäristölle, on vähitellen luovuttava. Taloudellisten ohjausmenetelmien on edistettävä kestäviä valintoja ja tuettava meidän ympäristö- ja ilmastotavoitteita. Suomi hyötyy olemalla kehityksen kärjessä ja se antaa isoja mahdollisuuksia työllisyydelle, innovaatioille ja viennille.
Joel Sundström
Poliittinen asiantuntija
Pohjanmaan RKP:n poliittiset painopisteet
Pohjanmaan Rkp on julkaissut 2019-2020 poliittiset painopisteensä.
Nuorten viesti ilmastonmuutoksesta on otettava vakavasti
Ilmastoraportit jotka esimerkiksi IPCC on julkaissut puhuvat selkeää kieltä. Meidän on keksittävä ratkaisuja jotka pysäyttävät ilmastonmuutoksen.
Torvalds johtaa keskustaryhmää tärkeässä ympäristövaliokunnassa
Tehtävään kuuluu johtaa ryhmän työtä valiokunnassa ja puhua ryhmän puolesta ympäristö- ilmasto- ja kansanterveyskysymyksissä.
RKP haluaa, että Suomi olisi edelläkävijä ilmastokysymyksissä
– Olen erittäin ylpeä ilmasto-ohjelmastamme. Ohjelma on kunnianhimoinen, ajassa oleva ja nostaa myös esiin niitä mahdollisuuksia mitä ilmastonmuutoksella voisi olla Suomelle, RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoo.
Kuljetussektori kantaa raskaan vastuun globaalin ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä
Taistelu hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä jatkuu EU:ssa. Joulukuussa Euroopan parlamentti ja neuvosto sopivat yhdessä EU:n tavoitteista autojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen liittyen. Tällä hetkellä neuvotellaan kuorma-autojen hiilidioksidipäästöistä.
Sean Bergenheim asettuu ehdolle Uudellamaalla
Sean Bergenheim, 35-vuotias isä ja yrittäjä, asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa Uudellamaalla.
Päästökauppaa tulee laajentaa jotta investointiympäristö olisi ennustettavissa
RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutzin mukaan päästökauppajärjestelmää tulee suunnitella pitkäjänteisesti investointiympäristön ennustettavuuden parantamiseksi. Lisäksi sen tulee perustua EU:n osuuteen globaaleista päästöistä.
Henriksson: Suomen tulisi luopua fossiilisista polttoaineista 2030-luvulla
Muutos energiantuotannossamme on ratkaisevan tärkeää ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Henriksson och Adlercreutz: Klimatdokumentet visar att allt fler partier tar klimatförändringen på allvar
– Det är viktigt att vi har kunnat enas om ett gemensamt dokument och om målet att begränsa temperaturökningen till 1,5 grader, säger SFP:s partiordförande och riksdagsledamot Anna-Maja Henriksson.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 24 – Vähennetään pikamuodin ympäristövaikutusta
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että lisätään vaatteiden ja tekstiilien kierrätystä ja uudelleenkäyttöä. että vaatteiden tuonnissa EU:n ulkopuolelta on
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 41 – Maankäytön muutosmaksun käyttöönotto
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että puolue tuo esiin maapoliittisen ohjelman.
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 24 – Ilmasto- ja kestävyyspoliittiset päätökset tulee tehdä parhaan saatavilla olevan tiedon perusteella
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että päätöksenteossa edistetään uskottavia päästölaskelmia että päästölaskelmien seuraukset tutkitaan ja huomioidaan
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.