Sedan kuppförsöket 2016 har mänskliga rättigheter, demokrati och rättsstaten gradvis försvagats i Turkiet.
Suomen tulee olla aktiivinen ja vetovoimainen kansainvälinen toimija ja yhteistyökumppani elinkeinoelämässä, kaupassa, turvallisuuskysymyksissä, kansainvälisissä yhteistyöelimissä ja avustuspolitiikassa. Olemme osa pohjoismaista yhteisöä. Pohjoismaat pysyvät jatkossakin yritysten,
kansalaisten, järjestöjen ja valtioiden keskeisenä kontaktifoorumina.
Kaupankäynti ja tiedon jakaminen on vilkasta, ja pohjoismaiset naapurimme muodostavat siten luontevasti kansainvälisen yhteistyömme ensimmäisen ulottuvuuden. Meidän tulee myös ylläpitää hyvät suhteet Baltian maihin.
Olemme Suomen EU-myönteisin puolue. EU:n on oltava yhdistävä poliittinen voima rauhan, hyvinvoinnin, vakauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta Euroopassa ja koko maailmassa. EU:n tulee keskittyä kokonaisvaltaisiin kysymyksiin kuten ihmisoikeuksiin, vapauteen, kauppaan,
ilmastoon ja osaamiseen. Jotta EU olisi uskottava toimija, sillä täytyy olla pitkäjänteinen, avoin ja lähestyttävä päätöksentekokulttuuri, jossa pystytään huomioimaan eri jäsenmaiden erityispiirteet.
Suomi osallistuu aktiivisesti ja rakentavasti EU-yhteistyöhön. Haluamme Suomen ottavan aktiivisen toimijan roolin tavaroiden ja palveluiden sisämarkkinoilla. Meidän tulee aktiivisesti ajaa sisämarkkinoiden kehittämistä myös digipalveluille.
Kehityksen peruskiviä ovat demokratia, oikeusvaltio, koulutus, tasa-arvo, kestävyys, markkinatalous ja yksityinen omistusoikeus. Näitä tulee tukea kansainvälisessä yhteistyössä.
Kehitysapu pitää suunnata humanitäärisiin tarpeisiin ja katastrofiapuun sekä siviiliyhteiskunnan tukemiseen, työhön ihmisoikeuksin puolesta ja demokratian kehittämiseen.
Anders Wikström
Lehdistösihteeri, kansanvälisten asioiden sihteeri
Torvalds: Aika jättää hyvästit suomettumiselle
Europarlamentaarikko, presidentinvaaliehdokas Nils Torvalds haluaa poistaa itsesensuurin ja epäröinnin suomalaisesta ulkopolitiikasta.
Biaudet: Vi kan fylla EU:s politiska tomrum
Finland liknar mera en försiktig nejsägare än en aktiv förnyare av EU, säger riksdagsledamot Eva Biaudet.
Torvalds: Suomen on jälleen otettava aktiivisempi rooli EU:ssa
Koska Suomen kansainvälinen asema on vahvistunut EU-jäsenyyden myötä, heikompi EU on Suomen etujen vastaista politiikkaa.
Torvalds: Turvallisuuspoliittinen tilanne edellyttää NATO-jäsenyyttä
RKP:n presidenttiehdokas Nils Torvaldsin mukaan Suomen ja Euroopan turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuu nyt suuria muutoksia. Hänen mukaansa kyllä tai ei -termeihin perustuva keskustelu NATOsta on vanhentunut.
Metsään olisi mennyt ilman RKP:tä
Europarlamentti äänesti eilen niin kutsutussa metsäasiassa. Alkuperäinen esitys olisi ollut erittäin ongelmallinen Suomen metsätaloudelle ja meidän kilpailukyvyllemme.
Torvalds tyytyväinen Euroopan parlamentin metsäpäätökseen
Metsän rooli EU:n ilmastopolitiikassa on puhuttanut viime viikkoina. Erityisesti maankäytöstä johtuvat hiilidioksidin päästöt ja talteenotto, lyhennettynä LULUCF (Land Use, Land Use Change and Forestry) ovat olleet esillä.
Suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuus ratkaistaan nyt
Tulevien viikkojen aikana Europarlamentti äänestää Pariisin ilmastohuippukokouksen lakipaketin kolmannesta osasta. Tämä osa esityksestä sisältää säädöksiä, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia niin Suomen kuin Ruotsin metsäteollisuudelle.
Resolution från Svenska folkpartiets partidag 2017
Resolution antagen av Svenska folkpartiets partidag i Helsingfors 2017
Adlercreutz: Vastuutonta Trumpilta
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoittaa haluavansa, että USA jättää Pariisin ilmastosopimuksen, mahdollisesti liittyäkseen siihen uudelleen, mikäli uusiin vaatimuksiin suostutaan.
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 18 – Turvataan resurssit tasa-arvolle ja SRHR:lle ulko- ja kehityspolitiikassa
Beslut
RKP toimii sen puolesta että tasa-arvo- ja SRHR-työlle turvataan riittävät ja pitkäjänteiset resurssit ulko- ja kehityspolitiikassa että turvataan rahoitus kansalaisjärjestöille,
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 20 – On aika määritellä RKP:n visio Suomen ulko- ja Eurooppa-politiikalle
Beslut
RKP toimii sen puolesta että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä Eurooppa-politiikkaa koskevia temaattisia asiakirjoja laaditaan ja että niitä pidetään jatkuvasti ajan
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 21 – Ei ydinaseille
Beslut
RKP toimii sen puolesta että ydinaseita ei varastoida Suomeen rauhan aikana että Suomi jatkaa vahvan tukensa ilmaisemista YK:n ydinsulkusopimukselle (NPT)
Valtioneuvoston ajankohtaisselontekoa ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksesta
Ryhmäpuheenvuoro 5.5 2026. Pitäjänä edustaja Biaudet.
Mannerlaatat liikkuvat – tulevaisuuden haasteet vaativat päätöksiä tänään
Hallitus esitteli äskettäin tulevaisuusselonteon, joka tarjoaa strategisen näkemyksen siitä, miten yhteiskuntamme voi kehittyä tulevaisuudessa. Yhä epävarmemmassa maailmassa, jossa nopeat muutokset ovat arkipäivää – viimeisimpänä USA:n tulevan presidentin avaus Grönlannista ja Panaman kanavasta – on äärimmäisen tärkeää valmistautua erilaisiin skenaarioihin.

