Vaikka kuntavaaleista on vain runsas puoli vuotta niin nyt on aika teroittaa kynät ja valmistautua lähtemään vaaliuurnille. Tällä kertaa on kyse ainutlaatuisista aluevaaleista.
Sananvapaus, uskonnonvapaus, demokratia, tasa-arvo ja kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo ovat yhteiskuntamme peruspilareita. Näitä oikeuksia ei voida koskaan pitää itsestäänselvyyksinä, vaan niitä on aina puolustettava ja kehitettävä. Kunnioitus yksilöä kohtaan on vähemmistöjen yhtäläisten mahdollisuuksien perusta. Kahden vahvan kansalliskielen, ruotsin ja suomen, sekä vähemmistökielten säilyttäminen ja kehittäminen on taattu perustuslaissa, ja näin on myös jatkuttava.

Annica Tallqvist
Johdon assistentti
Henriksson: Uusi kansalliskielistrategia vahvistaa ruotsin kielen asemaa
Valtioneuvosto hyväksyi tänään uuden kansalliskielistrategian. Strategia sisältää 62 toimenpidettä joiden pyrkimyksenä on parantaa kaikkien mahdollisuutta saada palvelua molemmilla kansalliskielillä. Kansalliskielistrategiassa löytyy monia toimenpiteitä, joiden eteen RKP on tehnyt kovaa työtä.
Bergqvist haluaa enemmän kielikylpyjä
RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja Folktingetin puheenjohtaja Sandra Bergqvist peräänkuuluttaa lisää kielikylpyjä sekä päiväkodeissa että kouluissa.
Henriksson: Saamelaisten totuus- ja sovintokomission tärkeä työ voi alkaa
Hallitus on tänään asettanut Saamelaisten totuus- ja sovintokomission. Riippumattoman ja itsenäisen komission tehtävänä on tunnistaa ja arvioida saamelaisten syrjintää ja oikeudenloukkauksia, esimerkiksi valtion sulauttamispolitiikkaa.
Yhdessä kohti kaikkien aikojen kuntavaaleja!
Kuntavaalit ovat äärimmäisen tärkeät vaalit. Niissä on kyse siitä, miten sinun ja minun kuntaani kehitetään ja johdetaan seuraavan neljän vuoden ajan. Niissä on kyse oman lähiyhteiskunnan rakentamisesta. Niissä on kyse toimivasta arjesta niin sinulle kuin minullekin.
Biaudet: Saamelaiskäräjälain uudistusehdotus vastaa Suomen saamiin ihmisoikeussuosituksiin
Saamelaiskäräjälain muutosta valmisteleva toimikunta esitteli ehdotuksen saamelaiskäräjälain kokonaisuudistukseksi tänään 11.5. Kansanedustaja Eva Biaudet on toiminut RKP:n edustajana toimikunnassa.
Henriksson: Saamelaiset otettava mukaan ilmastotyöhön
Vannottuaan virkavalansa Yhdysvaltain presidentiksi tammikuussa, Joe Biden liitti ensi töikseen Yhdysvallat takaisin Pariisin ilmastosopimukseen. Tämän myötä globaali ilmastonmuutoksen vastainen työ helpottui huomattavasti. Suomessa on parhaillaan käynnissä ilmastolain uudistus. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson painottaa, että alkuperäiskansa saamelaiset on otettava mukaan ilmastotyöhön.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä on järkyttynyt siitä että ILO 169 taas kaatuu
Hallitus ilmoitti tänään, että ILO: n yleissopimuksen nro 169 artikla, alkuperäiskansojen oikeuksista, ratifiointia ei saada valmiiksi tämän hallituskauden aikana.
Torvalds: Tarvitsemme yhteisiä standardeja turvataksemme vähemmistöjen oikeuksia EU:ssa
Tällä viikolla Euroopan parlamentti hyväksyi aloitteen joka koskee vähemmistöjen minimistandardeja EU:ssa.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 9 – Tekoäly mahdollisuutena vahvistaa kaksikielisyyttä ja monikielisyyttä Suomessa
Beslut
RKP työskentelee sen puolesta, että tekoälyn ja kieliteknologian vaikutuksia kielten asemaan, saavutettavuuteen ja oppimiseen seurataan kansallisissa yhteyksissä, kuten kansalliskielistrategiassa että
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 17 – Koko maan kattavien ja ruotsinkielisten apteekkipalvelujen turvaaminen
Beslut
RKP toimii sen puolesta että koko Suomessa turvataan kattava ja saavutettava apteekkiverkosto että ruotsinkielisten apteekkipalvelujen saatavuus taataan että reseptilääkkeiden saatavuus
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 22 – Kehitetään kiinnostusta toisen kotimaisen kielen kirjoittamiseen ylioppilastutkinnossa
Beslut
RKP toimii sen puolesta että kiinnostusta kirjoittaa toinen kotimainen kieli ylioppilastutkinnossa vahvistetaan että toisen kotimaisen kielen osaamisen todistaminen on sujuvaa
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 29 – Vahva kielitaito on luovuuden, oppimisen ja osallisuuden perusta tekoälyn aikakaudella
Beslut
RKP toimii sen puolesta että lasten kielellisiä valmiuksia vahvistetaan varhaisilla panostuksilla varhaiskasvatuksessa että myös kielivähemmistöihin kuuluvat lapset aktiivisesti saavat tukea
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 23 – Parempia ohjauspalveluita ruotsinkielisille nuorille ruotsinkielisiin opintoihin
Beslut
RKP toimii sen puolesta: että hyville ruotsinkielisiin ohjauspalveluihin nuorille on riittävästi resursseja.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 45 – Sama saamen kielellä
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että puoluekokous 2025 käsittelee sääntömuutoksen, jonka myötä puolueen nimi vahvistetaan inarinsaameksi, koltansaameksi ja pohjoissaameksi.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 23 – Miten kotouttaa 5-10 prosenttia maahanmuuttajista ruotsiksi hallitusohjelman mukaisesti?
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että varmistetaan, että maahanmuuttajalla on aina mahdollisuus valita kotoutumiskieleksi suomi tai ruotsi. että varmistetaan,
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 14 – Yle FEM sääennuste
Beslut
RKP jatkaa työtään sen eteen, että Kokkolan asemaa osana suomenruotsalaista yhteisöä pysyy sekä vahvistetaan
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.