Viimeisin tapaus, jossa 31-vuotias raskaana ollut nainen kuoli Espoossa parisuhdeväkivallan seurauksena, on karu muistutus siitä, että koti – jonka pitäisi olla turvallinen paikka – on usein naiselle Suomen vaarallisin paikka. Joka vuosi noin 15 naista kuolee Suomessa parisuhdeväkivallan seurauksena. Kansanedustaja, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist on syvästi huolestunut naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä.
Miehillä ja naisilla pitää olla samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia muotoilla omaa elämää. Yhteiskunnan tasa-arvon saavuttamiseksi on vielä paljon tehtävää, muun muassa palkkojen ja työehtojen yhdenvertaisuuden, perhepolitiikan, poliittisen edustuksen ja sukupuoleen liittyvän väkivallan osalta. Ketään ei saa syrjiä kielen, etnisen alkuperän, uskonnon, vakaumuksen, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, vamman tai iän perusteella. Perusoikeuksiin kuuluu, että ihminen voi itse päättää omasta kehostaan, sukupuoli-identiteetistään ja lisääntymisestään. RKP vastustaa syrjintää kaikissa muodoissa ja tekee aktiivisesti työtä osallistavan kulttuurin ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistämiseksi sekä yhteiskunnassa että puolueen sisällä.
Annica Tallqvist
Johdon assistentti
Adlercreutz: Kaikilla on oikeus olla oma itsensä
Tänään Helsingin kadut täyttyvät yhteisöllisydestä Pride-kulkueen myötä. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz osallistuu kulkueeseen yhdessä valtioneuvoston ja RKP:n kanssa.
Eva Biaudet: Kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeudet ovat myös Suomen turvallisuuskysymys
Kansanedustaja Eva Biaudet korosti puoluekokouksessa Vaasassa kansainvälisen oikeuden ja humanitaaristen periaatteiden merkitystä, erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa, jossa sota ja epävarmuus lisääntyvät.
Biaudet: Aika lisätä kansainvälistä painetta Israelia kohtaan
Kansanedustaja Eva Biaudet korostaa eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa Gazan tilanteesta, että nyt on aika lisätä kansainvälistä painetta Israelia kohtaan. Hänen mukaansa vahvin signaali olisi Palestiinan valtion tunnustaminen.
Adlercreutz: Aika keskustella Palestiinan tunnustamisesta
Suomen linja on edistää kahden valtion ratkaisua Israelin ja Palestiinan välille. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz korostaa, että kestävä rauha voi rakentua vain ratkaisuun, jossa molemmat valtiot kunnioittavat kansainvälistä oikeutta ja toistensa oikeutta olemassaoloon.
Yhdenvertaiset koulutusvalinnat ovat perusta yhdenvertaisille ja tasa-arvoisille työmarkkinoille
Joka vuosi 19. maaliskuuta vietetään Minna Canthin päivää ja tasa-arvon päivää, jolla muistetaan Canthin syntymäpäivää.
Ollikainen: Tasa-arvo on tärkeää toimivalle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle
Tänään eduskunnassa on keskusteltu selonteosta kansainvälisistä taloussuhteista ja kehitysyhteistyöstä. Kansanedustaja Mikko Ollikainen piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron. Puheessaan Ollikainen korosti, että kestävän kehityksen edistäminen, köyhyyden poistaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä sääntöpohjaisen monenkeskisen järjestelmän vahvistaminen kehityspolitiikan avulla ovat tärkeässä roolissa maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Adlercreutz: Työtä tasa-arvon puolesta on jatkettava
Tänään 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun 189 maata hyväksyi Pekingin julistuksen, eli tasa-arvon toimintasuunnitelman, ja 25 vuotta siitä, kun YK:n päätöslauselma 1325 naisista, rauhasta ja turvallisuudesta hyväksyttiin.
Ministeri Bergqvist Naistenpäivän johdosta: Esikuvien merkitys urheilun tasa-arvotyössä on tärkeä
Naistenpäivän kunniaksi, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist, järjesti opetus- ja kulttuuriministeriössä aamiaistilaisuuden, jonka teemana oli tasa-arvo ja urheilu. Tilaisuus keräsi joukon urheiluvaikuttajia keskustelemaan ja vaihtamaan näkemyksiä tasa-arvoisuuden edistämiseksi urheiluyhteisöissä.
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 5 – Lesken eläkeoikeutta koskevaa säännöstä on muutettava
Beslut
RKP toimii sen puolesta että leskeeksi jääneiden eläke-etuuksia parannetaan siten, ettei kukaan joudu kohtuuttomiin tai syrjiviin tilanteisiin että työntekijän eläkelakia
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 17 – Neitsyystarkastusten kriminalisointi
Beslut
RKP toimii sen puolesta että neitsyystarkastukset, neitsyystodistukset ja neitsyysleikkaukset kriminalisoidaan Suomessa että terveydenhuollon palveluketjussa (mukaan lukien koulu- ja opiskeluterveydenhuolto) varmistetaan
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 18 – Turvataan resurssit tasa-arvolle ja SRHR:lle ulko- ja kehityspolitiikassa
Beslut
RKP toimii sen puolesta että tasa-arvo- ja SRHR-työlle turvataan riittävät ja pitkäjänteiset resurssit ulko- ja kehityspolitiikassa että turvataan rahoitus kansalaisjärjestöille,
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 39 – Tehdään naismurhat näkyviksi – femisidi omaksi rikosnimikkeeksi & Aloite 40 – Nollatoleranssi naismurhille: RKP:n on otettava johtajuutta kuolemaan johtavan lähisuhdeväkivallan torjunnassa
Beslut
RKP toimii sen hyväksi Suomi ottaa rikoslakiin naismurhan eli femisidin erilliseksi rikosnimikkeeksi silloin, kun nainen surmataan sukupuoleen liittyvien motiivien vuoksi
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 42 – Lähisuhteessa tehty rikos rangaistuksen koventamisperusteeksi
Beslut
RKP toimii sen hyväksi lähisuhteessa tehty rikos muodostaa rangaistuksen koventamisperusteen koko maassa varmistetaan pääsy kuntouttavaan hoitoon, jonka tarkoituksena on katkaista
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 54 – Naisten neuvolayksiköiden perustamista julkiseen terveydenhuoltoon yli 40-vuotialle naisille
Beslut
RKP toimii sen hyväksi että selvitetään, miten naisten terveyden neuvontapalveluja voidaan kehittää osana julkista terveydenhuoltoa.
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 60 – Toimivan ruotsinkielisen vammaispalvelun turvaaminen koko ruotsinkielisessä Suomessa
Beslut
RKP toimii sen puolesta, että tehdään valtakunnallinen seuranta ruotsinkielisen vammaispalvelun toimivuudesta sote-uudistuksen jälkeen että kaksikielisten hyvinvointialueiden yhteistyörakenteiden tuloksia arvioidaan että
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 16 – Suomi tarvitsee tasa-arvokeskuksen
Beslut
RKP toimii sen puolesta että Suomeen perustetaan uudelleen kansallinen tasa-arvokeskus, jonka tehtävänä on kerätä, tuottaa ja levittää tutkimukseen ja faktoihin
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 56 – Väkivallan ehkäisyssä on systemaattisesti huomioitava maahanmuuttajanaisten tilanne
Beslut
RKP toimii sen puolesta, että sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa ehkäisevien ja tukevien palvelujen yhdenvertainen järjestäminen koko maassa ja että nämä turvataan
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 64 – Lantionpohjan fysioterapian saatavuuden parantaminen julkisessa terveydenhuollossa
Beslut
RKP toimii sen puolesta että erikoistuneen lantionpohjan fysioterapian yhdenvertainen saatavuus julkisessa terveydenhuollossa turvataan koko maassa että otetaan käyttöön ja sovelletaan
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 11 – Aborttioikeuden turvaaminen perustuslaissa Suomessa
Beslut
RKP työskentelee sen puolesta että oikeus aborttiin kirjataan Suomen perustuslakiin, jotta naisten ja tyttöjen oikeudet turvataan eikä niitä voida rajoittaa
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 12 – Tasa-arvo urheilussa valtiontuen edellytyksenä
Beslut
RKP työskentelee sen puolesta, että sukupuolten välinen jakautuma urheiluliikkeiden operatiivisessa johdossa ja hallintoelimissä olisi tasapuolisempi että miesten ja naisten urheilijoille
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 13 – Korvaus raskauspahoinvointilääkkeistä & Aloite 14 – Parempaa hoitoa vaikeasta raskauspahoinvoinnista kärsiville naisille
Beslut
Yhteinen vastaus aloitteisiin Aloite 13 – Korvaus raskauspahoinvointilääkkeistä ja Aloite 14 – Parempaa hoitoa vaikeasta raskauspahoinvoinnista kärsiville naisille. RKP toimii
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 15 – Lisää oikeudenmukaisuutta ennaltaehkäisevään gynekologiseen hoitoon
Beslut
RKP toimii sen puolesta että kaikille naisille taataan julkinen ennaltaehkäisevä gynekologinen hoito kaikissa elämänvaiheissa että gynekologista hoitoa koskevat kansalliset suositukset
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 16 – Julkisen plastiikkakirurgian säilyttäminen – kysymys yhdenvertaisesta oikeudesta hoitoon
Beslut
RKP toimii sen puolesta, että lääketieteellisin perustein tehtävä plastiikkakirurgia säilytetään julkisessa terveydenhuollossa vähintään nykyisellä tasolla.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 7 – Suojellaan uhreja, ei tekijöitä!
Beslut
RKP työskentelee sen puolesta, että seksuaalirikosten vähimmäisrangaistukset ovat suhteessa rikosten vakavuuteen, sillä ne kuuluvat yhteiskuntamme vakavimpiin rikoksiin että rikosten uhrien
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 4 – Naista ei tule käsitellä poikkeuksena lääketieteessä
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi: että lääketieteellistä tutkimusta tehdään Suomessa niin, että naisen ja mahdollisesti muiden asiaankuuluvien ryhmien fysiologia
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 5 – Rintasyövän seulontaa tulee laajentaa
Beslut
Puoluekokouksen päätös Aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 14 – Imetysmyönteinen työelämä
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että Suomi ratifioi Kansainvälisen työjärjetön ILOn yleissopimuksen nro 183 äitiyssuojelusta. että kaikki hyvinvointialueet, kunnat
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 16 – Vihapuhe on saatava loppumaan
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että EU:n tasolla kriminalisoidaan vihapuhe ja kohdennettu häirintä. että EU:n tasolla huolehditaan siitä, että
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 32 – Rasismin ehkäisy kouluissa
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että järjestelmällistä rasismia vähennetään siten, että oppilaat ja opiskelijat voivat ilmoittaa syrjinnästä nimettömästi oppilaitoksen
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 2 – Itsemääräämisoikeus ja yhdenvertaisuus on taattava steriloimislaissa
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että Steriloimislaki tarkistetaan, jotta se vastaa säädöksiä ruumiillisesta itsemääräämisoikeudesta ja että lainsäädännöstä poistetaan kehotus puolison
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 10 – Transhenkilöiden oikeudet on turvattava nyt!
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että nykyinen eduskunta hyväksyy uuden, lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen kumoavan translain, ja että uusi laki astuu voimaan mahdollisimman
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 15 – Naisten eläkkeitä on kehitettävä
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että yhteiskunta olisi tasa-arvoinen muun muassa työilmapiiriltään sekä työmarkkinoiden palkkojen ja työehtojen suhteen, jotta naisten
Puoluekokous 2026 Vantaalla
Aloite 4 – Turvattu rahoitus kolmannen sektorin väkivaltaa kokeneille naisille tarjoamalle tuelle
Beslut
RKP toimii sen puolesta että väkivaltaa kokeneiden naisten tukea sekä sitä tarjoavien kolmannen sektorin järjestöjen toimintaedellytyksiä vahvistetaan ja turvataan pitkäjänteisesti
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.