Henrik Wickström
Henrik Wickström on kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä. Wickström on myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Inkoossa.
henrik.wickstrom@eduskunta.fi
https://henrikwickstrom.fi
Henrik Wickström on kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä. Wickström on myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Inkoossa.
henrik.wickstrom@eduskunta.fi
https://henrikwickstrom.fi
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on päättänyt perinteisten joululahjarahojen jakamisesta. Useat tiehankkeet, yhdistykset, Joddbölen teollisuusalue ja Raaseporin linna saavat rahoitusta ensi vuoden valtion talousarvioon.
Hallitus on aloittanut ohjelman valmistelun omalääkärimallin käyttöönoton edistämiseksi. Useilla hyvinvointialueilla on jo käynnissä erilaisia kokeiluja omalääkärimallin suhteen. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on muun muassa yrittäjämalli, jonka on tarkoitus käynnistyä lähitulevaisuudessa Espoossa. RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström pitää keskustelua omalääkärimallista tervetulleena.
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) haluaa, että sosiaali- ja terveysministeriö käy läpi HUS:in kanssa, miten se on kohdellut Lohjan synnytysosaston henkilökuntaa. Julkisuudessa on liikkunut tietoja siitä, että Lohjan synnytysosaston henkilöstö ei tiedä, missä he tulevat työskentelemään osaston sulkemisen jälkeen.
VR näkee mahdollisuudet kasvattaa junaliikennettä rantaradalla
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyrmistynyt HUS:n vuotaneista suunnitelmista vähentää Uudenmaan aluesairaaloiden palveluja. Mediatietojen mukaan HUS suunnittelee Lohjan naistenklinikan toiminnan vähentämistä entisestään, mikä vaikuttaa sekä Lohjan että Raaseporin sairaaloihin. Wickström haluaakin tarkistaa HUS:n erillisratkaisun ja avata uudelleen keskustelun HUS:n valtuuston tarpeellisuudesta.
Kansanedustaja Henrik Wickström on jättänyt kirjallisen kysymyksen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Rannelle.
Kansanedustaja Henrik Wickström on jättänyt kirjallisen kysymyksen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Rannelle. Kysymyksessään Wickström ottaa esille valtatie 25:n vaarallisuuden. Wickström toivoo, että hallitus nopeuttaa investointeja tien parantamiseksi.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, että lasten ja nuorten terapiatakuu toteutuu.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, että lasten ja nuorten terapiatakuu toteutuu. Hallitus on antanut vuoden 2025 talousarvioesityksen yhteydessä lakiesityksen alle 23-vuotiaiden lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamisesta. Tavoitteena on, että laki lasten ja nuorten terapiatakuusta tulisi voimaan keväällä 2025.
Kansanedustaja Henrik Wickström edustaa Suomen ruotsalaista kansanpuoluetta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien asettamassa norminpurkutyöryhmässä. Hallitusohjelman tavoitteena on tunnistaa 300 byrokraattista normia, jotka pitäisi poistaa tai joita pitäisi lieventää. Wickström on ottanut työn vastuulleen Strandin tultua nimitetyksi ministeriksi. Työryhmä on laatinut luettelon 33 normista, jotka kattavat useita eri aloja ja joita on tarkoitus lieventää byrokratian ja lisätä joustavuutta sekä yritysten että kansalaisten kannalta.
Kansanedustaja Henrik Wickström edustaa Suomen ruotsalaista kansanpuoluetta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien asettamassa norminpurkutyöryhmässä.
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) toivoo, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue arvioi, miten Raaseporin sairaalan 8–20 päivystys toimii. Hallitus on tänään ilmoittanut, että Raaseporin päivystys saisi olla avoinna 24/7, mutta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue teki tänä vuonna toisenlaisen päätöksen, mikä tarkoittaa, että päivystysaikoja on rajoitettu.
Hallitus on tänään ilmoittanut, että Raaseporin päivystys saisi olla avoinna 24/7, mutta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue teki tänä vuonna toisenlaisen päätöksen, mikä tarkoittaa, että päivystysaikoja on rajoitettu.
Kansanedustaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, että hallitus investoi yhteensä 80 miljoonaa euroa rantaradan, eli nykyisen Helsinki-Turku -radan, kehittämiseen ja parantamiseen. Hallitus on budjettiriihen yhteydessä sopinut, miten rahat käytetään.
Kansanedustaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, että hallitus investoi yhteensä 80 miljoonaa euroa rantaradan, eli nykyisen Helsinki-Turku -radan, kehittämiseen ja parantamiseen. Hallitus on budjettiriihen yhteydessä sopinut, miten rahat käytetään.
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) arvostelee HUS:n suunnitelmia nopeuttaa Lohjan synnytysosaston sulkemista. HUS ilmoitti tänään, että se valmistelee synnytysosaston siirtämistä pois Lohjan sairaalasta vuoden loppuun mennessä.
Kansanedustaja Henrik Wickström (r.) haluaa, että sosiaali- ja terveysministeriö asettaa työryhmän selvittämään Uudenmaan erillisratkaisun toimivuutta sekä HUS:in erikoissairaanhoidon tilannetta.
Hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus tarpeesta tutkia perintöveron poistamisen mahdollisuutta.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, että hallitus aikoo selvittää mahdollisuutta poistaa perintö- ja lahjaveroa. Hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus tarpeesta tutkia perintöveron poistamisen mahdollisuutta. Selvitys tehdään vuonna 2025.
Inkoolainen kansanedustaja Henrik Wickström (r.) järkestää keskustelutapahtuman Inkoossa 4.7. Keskusteluita käydään junaliikenteestä, sote-palveluista ja Inkoon tulevaisuudesta. Myös RKP:n tuore puheenjohtaja, ministeri Anders Adlercreutz osallistuu tapahtumaan.
Kansanedustaja Henrik Wickström kertoo luopuvansa paikastaan RKP:n puheenjohtajakilpailussa. Wickström kertoo päätyneensä tähän ratkaisuun puoluekokouksen aikana.
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) piti ryhmäpuheenvuoron palautekeskustelussa koskien valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028. Wickström korosti puheessaan, että talouspolitiikassa tarvitaan päättäväisyyttä ja kaukokatseisuutta, jotta Suomen taloudellisiin haasteisiin voidaan vastata. – Julkisen talouden… Lue lisää »
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) piti ryhmäpuheenvuoron palautekeskustelussa koskien valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028. Wickström korosti puheessaan, että talouspolitiikassa tarvitaan päättäväisyyttä ja kaukokatseisuutta, jotta Suomen taloudellisiin haasteisiin voidaan vastata.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on iloinen siitä, että hallituksen tänään esittämässä lisätalousarviossa on määrätty 30 miljoonaa euroa rantaradan kehittämiseen. Summa on osa hallituksen investointiohjelmassa rantaradan parantamiseen varattua 80 miljoonaa euroa.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on iloinen siitä, että hallituksen tänään esittämässä lisätalousarviossa on määrätty 30 miljoonaa euroa rantaradan kehittämiseen. Summa on osa hallituksen investointiohjelmassa rantaradan parantamiseen varattua 80 miljoonaa euroa.… Lue lisää »
Eduskunta kävi tänään keskustelua hallituksen talouspolitiikkaa vastaan nostetusta välikysymyksestä. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan hallituksen toteuttamia myönteisiä taloudellisia toimenpiteitä, joilla pyritään vahvistamaan Suomen taloutta pitkällä aikavälillä, ottaen samalla huomioon sosiaalinen oikeudenmukaisuus.
Eduskunta kävi keskustelua hallituksen talouspolitiikkaa vastaan nostetusta välikysymyksestä. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan hallituksen toteuttamia myönteisiä taloudellisia toimenpiteitä, joilla pyritään vahvistamaan Suomen taloutta pitkällä aikavälillä, ottaen samalla huomioon sosiaalinen oikeudenmukaisuus.
Eduskunta kävi tänään keskustelun hallitusta vastaan nostetusta sairaalaverkkoja koskevasta välikysymyksestä. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan, että RKP on johdonmukaisesti toiminut Uudenmaan sairaaloiden turvaamiseksi, kun taas oppositiopuolueiden edustajat eivät.
Eduskunta kävi tänään keskustelun hallitusta vastaan nostetusta sairaalaverkkoja koskevasta välikysymyksestä. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan, että RKP on johdonmukaisesti toiminut Uudenmaan sairaaloiden turvaamiseksi, kun taas oppositiopuolueiden edustajat eivät. –… Lue lisää »
Valtatie 25 ja Inkoon syväsatama nousevat EU:n TEN-t kattavaan liikenneverkkoon. Sekä Inkoon satama, että valtatie 25 näkyvät nyt liikenne- ja viestintäministeriön päivitetyillä TEN-t kartoilla.
Richard Sjölund Helsingistä on Henrik Wickströmin uusi avustaja. Sjölund on suorittanut valtiotieteen maisterin tutkinnon Åbo Akademin yliopistossa. Sjölundilla on työkokemusta muun muassa Euroopan kemikaalivirastosta (ECHA), joten hänellä on hyvä käsitys valtion virastojen toiminnasta.
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen niiden ihmisten tilanteesta, jotka ovat vaarassa joutua karkotetuiksi Suomesta siitä huolimatta, että he ovat integroituneet vahvasti suomalaiseen yhteiskuntaan.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on sitä mieltä, että lääkäreiden hallinnollista työtä on vähennettävä. Hänen mukaansa monet terveyskeskuslääkärit myöntävät, että heillä on vähemmän aikaa hoitaa asiakkaita kuin ennen. Syynä ovat lähinnä hallinnollinen työ ja vaikeat potilastietojärjestelmät, jotka kuormittavat henkilökuntaa.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström toivoo, että kaikki HUS:ssa toimivat puolueet miettivät vielä, miten toimivat HUS:n palveluverkon suhteen. Wickström sanoo, että RKP on HUS:ssa tehnyt jatkuvasti työtä paikallisten sairaaloiden puolesta.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström, 29, asettuu ehdolle RKP:n seuraavaksi puheenjohtajaksi. Wickström ilmoitti asiasta tänään tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström kritisoi HUS:in virkajohtoa HUS:in palveluverkkoselvityksen laadinnassa. Tulevana maanantaina HUS:in hallitus käsittelee HUS:in sairaalaverkkoa. Valmistelussa ei tarkkoja yksityiskohtia vielä mainita, mutta muutoksia on luvassa ainakin Lohjan, Raaseporin… Lue lisää »
– muutoksia esitetään Lohjan, Porvoon ja Raaseporin sairaaloihin
Maanantaina 26. helmikuuta Lohjan sairaalan synnytysosasto päätettiin asettaa viranhaltijapäätöksellä poikkeuksellisen pitkään kesäsulkuun 17.6-8.9. RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström on kriittinen ja huolissaan tilanteesta ja esitti siksi tänään vastaavalle ministerille kirjallisen kysymyksen.
Maanantaina 26. helmikuuta Lohjan sairaalan synnytysosasto päätettiin asettaa viranhaltijapäätöksellä poikkeuksellisen pitkään kesäsulkuun 17.6-8.9. RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström on kriittinen ja huolissaan tilanteesta ja esitti siksi tänään vastaavalle ministerille kirjallisen… Lue lisää »
RKP:n kansanedustaja ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen Henrik Wickström ei pidä tarkoituksenmukaisena sitä, että Lohjan synnytysosasto suljetaan 17.6-8.9.2024 välisellä ajalla. HUS tiedotti asiasta tänään. Syy tähän on henkilöstöpula. Wickström suhtautuu päätökseen kriittisesti.
VR:n kevään juna-aikataulut julkaistiin tänään. Samalla varmistui, että ensimmäinen juna sitten kevään 2016 pysähtyy Inkoon asemalla 3.4. VR liikennöi kolmesti viikossa suoralla junavuorolla Helsingin ja Hangon välillä. Nämä liikennöintipäivät ovat keskiviikko, perjantai ja sunnuntai. Liput ja tarkat aikataulut näkee osoitteessa vr.fi.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström näkee useita myönteisiä puolia väyläviraston eilen julkaisemassa uusimmassa rantarataa koskevassa raportissa.
Oppilashuoltovastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille sote-uudistuksen myötä. RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström haluaisi, että kunnat järjestäisivät oppilashuollon jälleen itse.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickströmin mielestä nykyisen rataverkon kunnossapito on asetettava uusien ratojen kehittämisen edelle. Wickström korostaa rantarataa, jossa on viime viikkoina ollut myöhästymisiä ja teknisiä ongelmia kylmän sään ja teknisten puutteiden vuoksi. Rantaradan myöhästymiset ovat merkki siitä, että rautatieinfrastruktuuri ei ole hyvässä kunnossa. Wickströmin mukaan parannuksia rantarataan pitäisi tehdä ennen kuin Lohjan ja Salon välinen rataosuus rakennetaan.
RKP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Henrik Wickström on huolissaan Suomen taloudellisesta tilanteesta. Tänään valtiovarainministeriö julkaisi talven kokonaistaloudellisen ennusteen Suomen talouden tilastasta. Myös Suomen Pankki julkaisi oman ennusteensa. Valtiovarainministeriön ennuste oli myönteisempi ja se ennustaa, että Suomen talous kasvaa ensi vuonna 0,7 prosenttia. Valtiovarainministeriö heikensi kuitenkin omaa ennustettaan.
Kansanedustaja Henrik Wickström korosti pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, jossa investoidaan tulevaisuuteen, puheessaan tämänpäiväisessä palautekeskustelussa talousarvioesityksestä.
Kansanedustaja Henrik Wickström korosti pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, jossa investoidaan tulevaisuuteen, puheessaan tämänpäiväisessä palautekeskustelussa talousarvioesityksestä. Wickström korosti muun muassa julkisen talouden vahvistamista, panostuksia nuoriin ja koulutukseen sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen haasteisiin vastaamista.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, miten hallituspuolueet ovat päättäneet jakaa eduskunnan niin sanotut joululahjarahat. Rahat jaetaan alueen liikenne- ja kulttuuripanostuksiin.
VR on tänään ilmoittanut aloittavansa junaliikenteen Karjaan ja Hangon välillä 8. tammikuuta.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, miten hallituspuolueet ovat päättäneet jakaa eduskunnan niin sanotut joululahjarahat. Rahat jaetaan alueen liikenne- ja kulttuuripanostuksiin.
RKP.n kansanedustaja Henrik Wickström katsoo, että Suomen tulisi aktiivisesti houkutella takaisin suomalaisia hoitajia ja pelastushenkilöstö ulkomailta. Wickström sanoo, että etenkin Ruotsi ja Norja houkuttelevat suomalaisia hoitajia töihin aktiivisesti.
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin välikysymystä nuorten tulevaisuudesta. Kansanedustaja Henrik Wickström piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin välikysymystä nuorten tulevaisuudesta. Kansanedustaja Henrik Wickström piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheen.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström iloitsee, että Hanko-Hyvinkää-radan sähköistys on vihdoin valmis. Wickström uskoo, että sähköistys on tärkeää Uudenmaan, mutta myös koko Suomen elinkeinoelämälle. Lisäksi hän näkee mahdollisuuksia kehittää junaliikennettä sähköistetyllä radalla.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström uskoo, että HUS:n rahoituksesta on aihetta keskustella. Juuri nyt Uudenmaan hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki rahoittavat HUS:n toimintaa. Budjettiprosessi ei ole Wickströmin mukaan sujunut omistajien välisten eturistiriitojen vuoksi. Wickströmin mukaan tämä syö luottamusta erikoissairaanhoidon toiminnasta.
Eduskunnassa keskusteltiin tänään hallitukselle esitetystä välikysymyksestä koskien sosiaali- ja terveysalan paikallispalveluja sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamista. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) korosti ryhmäpuheessaan, että nyt ei ole lyhytaikaisten ratkaisujen aika, vaan tarvitaan työrauhaa, jotta koko terveydenhuoltoala pääsee kunnolla käyntiin uudistuksen jälkeen. Hän korosti myös, että henkilöstö on terveydenhuollon tärkein resurssi.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström toivoo, että sosiaali ja terveysministeriö asettaisi työryhmän ratkaisemaan vuokralääkäri-ongelmaa, joka vaivaa hyvinvointialueita. Wickströmin mukaan nyt tarvitaan saumatonta julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä.
Inkoolainen kansanedustaja ja Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström on huolissaan päivän uutisista liittyen Balticconnector-kaasuputkeen. Viranomaiset epäilevät, että ulkopuolinen taho on Balticconnectorputken hajoamisen takana. Baltticconnector-putki rantautuu Inkooseen, joten Wickström tuntee putken hyvin.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström listaa suoraan keinoja, joilla kalliita vuokralääkäripalveluita voitaisiin välttää hyvinvointialueilla. Wickström sanoo, että on tärkeää tehdä eri tasoisia toimia tilanteen helpottamiseksi.
Eduskunta on päättänyt lykätä vammaispalvelulain voimaantuloa. RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström uskoo, että hallitus olisi vaikeassa asemassa lainsäädännön kanssa, jos laki olisi hyväksytty nyt.
Eduskunta on päättänyt lykätä vammaispalvelulain voimaantuloa. RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström uskoo, että hallitus olisi vaikeassa asemassa lainsäädännön kanssa, jos laki olisi hyväksytty nyt.
RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström on huolissaan kasvavasta määrästä huumekuolemia Suomessa. Vuonna 2021 huumausaineisiin kuoli Suomessa vajaat 290 henkilöä. Jokaisella näistä ihmisestä on oma tarinansa, omat läheisensä ja ystävät, jotka ovat jääneet näitä menetettyjä henkilöitä kaipaamaan. Diakonissalaitos tiedotti eilen, että Suomi on jo kärjessä alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa.
RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström on huolissaan kasvavasta määrästä huumekuolemia Suomessa.
Tänään vietetään Suomalaisen ruoan päivää. RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Henrik Wickström haluaa kuntien ja hyvinvointialueiden omistamien julkisten keittiöiden hyödyntävän entistä enemmän suomalaisten tuottajien tuotteita. Hänen mukaansa julkisella sektorilla on puutetta hankintaosaamisesta.
Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Henrik Wickström pitää tärkeänä, että rantarataa parannetaan tällä hallituskaudella. Kuluneen viikon aikana useat suuret häiriöt ovat vaikuttaneet junaliikenteeseen nykyisellä Helsinki-Turku-radalla.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström toivoo, että Suomi edistää aktiivisesti puhtaan energian investointeja. Wickström näkee, että Suomella on kaikki mahdollisuudet nousta Euroopan johtavaksi vetytaloudeksi. Wickström tapasi tänään Helsingissä Blastr Green Steelin pääomistajan Tore Ivar Slettemoen sekä muita kyseisen yrityksen edustajia. Kyseisessä tapaamisessa käytiin läpi hankkeen etenemistä.
RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström vierailee parhaimmillaan Vaasassa.
Eduskunta keskusteli tänään (21.6) hallitusohjelmasta. Puheessaan Wickström painotti, että Suomi on poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa. Haasteita pyritään korjaamaan uuden hallitusohjelman avulla ja Wickström korosti puheessaan, että uuden hallituskauden lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, kuin edellisen kauden.
Eduskunta keskusteli tänään (21.6) hallitusohjelmasta. Puheessaan kansanedustaja Henrik Wickström painotti, että Suomi on poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa.
Panostukset terveydenhuoltoon kasvavat neljällä miljardilla eurolla tulevalla hallituskaudella- tämä tarkoittaa rahaa hoitojonojen lyhentämiseen ja terapiatakuu otetaan käyttöön lasten ja nuorten keskuudessa
Rantarata ja Raaseporin sairaala mainitaan tänään julkaistussa hallitusohjelmassa. RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström Inkoosta iloitsee useista suorista viittauksista Länsi-Uusimaahan ohjelmassa. – Hallitus linjaa, että Rantarataa kehitetään. Tämä on hieno uutinen alueelle!… Lue lisää »
Anna Oksanen Raaseporista on Henrik Wickströmin eduskunta-avustaja. Oksanen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, hän on Raaseporin kaupunginvaltuuston jäsen ja hän on toiminut kuluneena vuotena ministerin ja entisen kansanedustajan, Thomas Blomqvistin, eduskunta-avustajana.
RKP:n varapuheenjohtaja ja vastavalittu kansanedustaja Henrik Wickström on iloinen siitä, että Suomi on vihdoin Naton täysjäsen.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickströmin mielestä Suomeen tarvitaan lisää poliiseja. Wickströmin mukaan poliisilla ei ole riittävästi resursseja ennaltaehkäisevään työhön. RKP toteaa eduskuntavaaliohjelmassaan, että poliisien määrä tulisi kasvattaa nykyisestä 7 500:sta 8 200:aan.
Valtiovarainministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö selvittivät suurten rautatieliikennehankkeiden rahoitusmahdollisuuksia ja niiden ilmastovaikutuksia. Tutkimuksen mukaan rautatieliikennehankkeiden toteuttaminen edellyttää julkiselta sektorilta merkittäviä taloudellisia investointeja. Samalla uusien rautatiehankkeiden rakentaminen aiheuttaisi kuormitusta ympäristölle.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström ihmettelee, miksi Perussuomalaiset haluavat kritisoida Blastr Green Steelin yrityksen suunnitelmia Inkoossa. Wickströmin mukaan tämä osoittaa, että Perussuomalaisten politiikka on myrkkyä yrityksille. Wickström toimii myös Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtajana.
RKP:n varapuheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström on iloinen siitä, että norjalainen Blastr Green Steel on ilmoittanut haluavansa käynnistää toimintaa Fortumin omistamalla alueella Inkoon syväsatamassa, Joddbölessä. Kyseessä on sama alue, jonne LNG-terminaalilaiva sijoitettiin aiemmin loppuvuodesta.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on huolissaan kansallisen työryhmän päätelmistä, jotka koskevat tehohoidon kriittisen tilanteen korjaamista. Ryhmä ehdottaa, että tulevaisuudessa riskitekijöistä kärsivät naiset siirrettäisiin pääkaupunkiseudulta muihin yliopistosairaaloihin synnyttämään.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on tyytyväinen, kun LNG-terminaalialus saapui Inkooseen tänään. Alus sijoitetaan Joddbölen alueelle Inkoossa kun sää sallii. Wickström toimii Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtajana.
Wickström ihmettelee kokoomuksen toimintaa
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, että HUS:n hallitus päätti siirtää eteenpäin toimitusjohtajan ehdottamat säästötoimenpiteiden käsittelyä. RKP teki ehdotuksen kokouksessa. Ehdotuksen mukaan Lohjan ja Porvoon päivystykset olisi voitu sulkea, samoin Lojon synnytysosasto.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on pöyristynyt listasta joka julkaistiin samalla kun HUS-Yhtymän hallituksen esityslista julkaistiin. Hallitus kokoontuu maanantaina ja esityksessä on muun muassa henkilöstöetuuksien leikkauksia, Porvoon sairaalan ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen lakkauttaminen, Lohjan sairaalan ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen ja synnytyssairaalan lakkauttaminen sekä muutoksia Raaseporin yleisessä lääkäripäivystyksessä.
Eduskunta käsittelee parhaillaan yrittäjien eläkkeitä ja sosiaalietuuksia koskevaa uudistusta (YEL-uudistus). Uudistus on herättänyt paljon keskustelua yrittäjien keskuudessa. RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickströmin mielestä uudistuksessa löytyy myös paljon hyvää yrittäjien kannalta.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on tyrmistynyt Länsi-Uusimaa-lehdessä julkaistusta uutisesta, jossa Lohjan synnytystoiminnan lakkauttaminen nostetaan esiin vaihtoehtona, kun HUS:n on löydettävä säästökohteita 90 miljoonan euron edestä ensi vuodelle.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitus käsitteli eilisessä kokouksessaan kiistanalaista kuljetuspalvelua. Hallitus päätti, että Espoon kaupungin kuljetuspalveluun tehdään vain välttämättömät väliaikaiset ratkaisut, jotta toiminta voidaan turvata, kunnes uusi malli saadaan käyttöön koko alueella. RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström, joka on hallituksen toinen varapuheenjohtaja, on tyytyväinen päätökseen.
Tänään työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti, että LNG-terminaali tullaan sijoittamaan Inkoon Joddböleen. Laivaa tarvitaan, kun Suomi irtautuu Venäjän energiamarkkinoista.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström näkee useita hyviä asioita Uudenmaan lliton tilaamassa uudessa junaliikenteen kehittämistä koskevassa selvityksessä.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström haluaa, että terapiatakuu otetaan käyttöön kaikissa hyvinvointialueissa. Hänen mukaansa se on erityisen tärkeää lasten ja nuorten mielenterveyden kannalta.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa 2023 Uudenmaan vaalipiirissä. Wickström haluaa olla mukana rakentamassa turvallista yhteiskuntaa.
Henrik Wickström Inkoosta haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana ja asettuu ehdolle varapuheenjohtajavaaleissa. Puolue valitsee puheenjohtajan ja kolme varapuheenjohtajaa puoluekokouksessaan Turussa 21.-22. toukokuuta
Hallitus antoi keskiviikkona eduskunnalle turvallisuuspoliittisen selonteon, jonka pohjalta on tarkoitus avata ulkopoliittinen keskustelu sekä sen pohjalta myös linjata Suomen kanta NATO:oon.
RKP:n varapuheenjohtaja ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toinen varapuheenjohtaja Henrik Wickström on huolissaan alueen sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman rahoituksen puutteellisuudesta hyvinvointialueen toiminnan käynnistämiseen. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle myönnettiin torstaina lisämääräraha, mutta hyvinvointialueen virkamiesten mukaan alueelta puuttuu vielä 38,5 miljoonaa euroa, jotta se voisi aloittaa toimintansa.
RKP varapuheenjohtaja Henrik Wickströmin mielestä kaikilla EU-mailla on velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin, jotta ukrainalaiset pakolaiset eivät joudu hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhreiksi. Wickström on huolissaan viime päivien uutisista siitä, että rikollisjärjestöt yrittävät käyttää ukrainalaisten pakolaisten heikkoa asemaa hyväkseen, ja että tätä tapahtuu myös Suomessa.
Liberaali puolueperhe ALDE johon RKP kuluu pitää puoluejohtajakokouksen Brysselissä 24. maaliskuuta. RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström edustaa kokouksessa RKP:ta. Kokouksessa keskustellaan Ukrainan tilanteesta ja sodan vaikutuksista EU:hun. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyn puolue osallistuu kokoukseen etänä Kiovasta. Saksan valtiovarainministeri Christian Lindtner , FDP:n puoluejohtaja osallistuu myös kokoukseen.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström haluaa Suomeen valtuutetun kiusaamisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa ja toisella asteella. Wickströmin mukaan kiusaaminen on edelleenvakava ongelma kouluissa ja se koskettaa monia lapsia ja nuoria. Mitä aikaisemmin siihen puututaan, sen parempi, Wickström sanoo.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue teki erittäin hyvän vaalituloksen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella ja nousi 12 valitulla henkilöllä kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. RKP:n äänikuningas Henrik Wickström tähtää nyt vaaleissa saamaansa valtavan kannatuksen jälkeen hallituksen puheenjohtajistoon. Wickström sai kolmanneksi eniten ääniä koko maassa. Hänen äänimäärä oli huikeat 5 865. Puolueiden välisten neuvottelujen tuloksena RKP saa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen toisen varapuheenjohtajpaikan.
Aluevaalien alla käytävissä keskusteluissa on tullut selvästi ilmi, että nuorten hyvinvointi on asia, jota meidän on otettava vakavasti. Meidän on priorisoitava nuorten syrjäytymistä ehkäisevää työtä. RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström painottaa, että yhteistyö koulun ja oppilashuollon välillä on toimittava myös kun uudet hyvinvointialueet ottavat vetovastuun.
RKP:n varapuheenjohtaja ja RKP:n edustaja HUSn hallituksessa Henrik Wickström painottaa, etttä lähisairaaloilla on tärkeä rooli tulevaisuudessa uusilla hyvinvointialueilla. Wickström vieraili keskiviikkona Raaseporin sairaalassa yhdessä HUSn hallituksen puheenjohtaja Risto Raustavan kanssa. Yhdessä Rautavan kanssa Wickström tapasi sairaalan johtoa ja henkilökuntaa.
Terveydenhuoltouudistus on herättänyt kysymyksiä lähipalveluiden tulevaisuudesta. RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström korostaa, että on tärkeää, että palvelu ei keskity vain suurimpiin kaupunkeihin.
RKP:lle on tärkeää, että saat hoitoa lähellä sinua, myös tulevaisuudessa. Kun sinulla on vaikeinta, palvelujen tulee olla helposti saatavilla. RKP:n mielestä, ihmisillä on oikeus tuntea turvallisuutta koko hoitoketjussa.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on iloinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen päätöksestä maksaa hoitohenkilöstölle luvattuja koronalisiä kolmessa eri HUSin yksikössä. HUSin hallituksen päätös oli yksimielinen.
RKP:n varapuheenjohtaja ja RKP:n edustaja HUSin hallituksessa Henrik Wickström painottaa, että lähisairaaloilla on tärkeä rooli tulevaisuudessa, myös sote-uudistuksen jälkeen. Wickström vieraili tänään Lohjan sairaalassa keskustelemassa Lohjan sairaalan johtaja Ville Pursiaisen kanssa, joka myös toimii Porvoon sairaalan vt. johtajana. Tapaamiseen osallistui myös Lohjan sairaalan johtava lääkäri Tom Löfstedt.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström edustaa Suomen ruotsalaista kansanpuoluetta HUSin hallituksessa. Tämä selvisi tänään kun HUSin valtuusto päätti kuntayhtymän eri elimien edustajista. Wickströmin varajäseneksi valittiin RKP:n kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi Kauniaisista.
Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström lähtee ehdolle tammikuussa pidettäviin aluevaaleihin. Vaalipiirinä toimii Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue koostuen kunnista aina Hangosta Espooseen
Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan ehdotuksensa junaliikenteestä, jonka valtio hankkii VR:ltä. Kyseinen hankinta ylettyy yhdeksän vuotta eteenpäin.
RKP:n varapuheenjohtaja iloitsee siitä, että opintotuen tuloraja nousee. Hallitus on budjettiriihen yhteydessä linjannut, että opintotuen tuloraja nousee vuoden 2022 aikana.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström toivoo, että opintotuen tulorajoja korotettaisiin. Jos kalenterivuoden aikana opiskelee yhdeksän kuukautta, opiskelijan tulot voivat olla 12 498 euroa. Wickströmin mukaan tätä tasoa voisi nostaa 50 prosentilla nykyisestä tasosta, mikä tarkoittaisi hieman yli 18 500 euroa.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström haluaa, että kotitalousvähennyksen rajaa korotetaan nykyisestä 2250 euron maksimirajasta. Wickströmin mukaan tällä olisi positiivinen vaikutus työllisyyteen. Samanaikaisesti se myös lisäisi kiinnostusta kuluttamiseen.
– Kaikilla nuorilla tulisi olla hyvät edellytykset päästä opiskelemaan ja työelämään.
Näin sanoi RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström kun hän osallistui Suomen nuorisoalan kattojärjestön Allianssin perjantain keskusteluun nuorten syrjäytymisestä koronakriisin aikana.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström pitää strategisesti tärkeänä tehdä työtä Helsingistä itärannikkoa pitkin kulkevan raideliikenneyhteyden eteen. Itään päin menevä rata ja ratalinjan vaihtoehdot olivat esillä kun Uusimaa-kaavaa käsiteltiin Uudenmaan maakuntavaltuuston kokouksessa.
Inkoolainen Henrik Wickström, 25, asettuu ehdolle RKP:n varapuheenjohtajaksi. Wickström on toiminut puolueen yhtenä varapuheenjohtajana vuoden 2019 puoluekokouksesta lähtien.
Huhtikuussa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hallitus päätti lakkauttaa Raaseporin sairaalan yhteispäivystyksen syksyllä 2020. Päätös on herättänyt paljon kritiikkiä, erityisesti alueen kunnilta, joihin päätös vaikuttaa suoraan.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickströmin mielestä yhteiskunnan on tarjottava nuorille tulevaisuudenuskoa myös kriisiaikoina. Wickströmin mukaan nykyinen tilanne on johtanut epävarmuuteen nuorten keskuudessa ja heidän usko tulevaisuuteen on hiipunut.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on käynnistänyt Raaseporin sairaalaa koskevan profiilityön. Profiilityö on täydessä vauhdissa ja siitä tulee lisätietoja lähipäivinä.
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström painottaa, että yritysten verotus on pidettävä kilpailukykyisellä tasolla.